Fincken kymmenen vuoden yritys toi miehelle paikan MM-kotikisoihin

Simo-Pekka Fincke elämänsä ensimmäisessä MM-kisojen lehdistötilaisuudessa tässä roolissa jo todellisen konkarin Minna Kaupin vierellä. Kuva: Hevoskuuri.fi

Simo-Pekka Fincke elämänsä ensimmäisessä MM-kisojen lehdistötilaisuudessa tässä roolissa jo todellisen konkarin Minna Kaupin vierellä. Kuva: Hevoskuuri.fi

Suomen joukkueen ainoa ensikertalainen on Kalevan Rastin 31-vuotias Simo-Pekka Fincke. Kymmenen vuoden satsaus toi vihdoin paikan Vuokatin MM-kisoihin, joissa valittiin Fincke sekä keskimatkalle että pitkälle matkalle.

Fincke oli varsin luottavaisena pitkän matkan karsinnan aattoiltana.

– Tämä lehdistötilaisuus minua enemmän jännittää kuin kilpailut, Fincke hauskuutti median edustajia.

– Innostunut fiilis on, enkä ole vielä hirveästi tuntenut paineita, vaan kiva on lähteä juoksemaan.

Simo-Pekka Fincke kertoi Jämsä-Jukolassa Hevoskuurille, että Vuokatin MM-kisojen pitkän matkaa varten on harjoiteltu ja MM-katsastuksissa on tarkoitus antaa riittävän kova näyttö. Ja niinhän siinä kävi, Fincke voitti pitkän matkan katsastuksen ja MM-kisapaikka oli sitä myöden selvä.

– Niinhän se meni, kuten ennustin. Mutta keskimatkan mennessä vähän ketuille, niin piti vielä koota itseni pitkälle matkalle.

– Mutta olin tosi hyvin valmistautunut sitä kisaa varten ja suunnitellut ratoja ja niin edelleen. Joten mitään ei tullut yllätyksenä ja kartanvaihdossa kun kuulin, että olen kärjessä, niin pystyin rauhoittamaan tilanteen loppuun asti.

Simo-Pekka Fincke on pitkään tehnyt töitä päästäkseen MM-kisoihin ja monien vastoinkäymisten jälkeen tehty työ vihdoin palkittiin.

– Kymmenen vuotta kun yrittää, niin lopulta sitä pääsee kisoihin. Kannattaa siis yrittää loppuun saakka, Fincke antaa neuvoja nuoremmille arvokisoihin mieliville suunnistajille.

Hyvä sijoitus mahdollista

Sunnuntain karsintaan Finckellä on selvä suunnitelma.

– Lähden juoksemaan sitä kuin mitä tahansa kilpailua eli täysillä enkä lähde mitenkään passailemaan. Finaalissa hyvällä lähtöpaikalla on merkitystä, Fincke tuumii.

Fincke kertoo, että kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan eikä vaivoja ja ongelmia ole ilmaantunut.

– Juhannuksen jälkeen kaikki on mennyt kuten suunniteltu. Viime viikonloppuna olin polttareissa pari päivää, kun eihän bestman voinut niistä poissa olla. Mutta se oli vain hyvä juttu näitä kisoja ajatellen, kun oli ajatukset hetken muualla.

Finaalista lähdetään sitten hakemaan hyvää suoritusta ja sijoitusta.

– Finaalissa on tarkoitus tehdä parempi juoksu kuin katsastuksissa. Uskon, että hyvällä juoksulla myös hyvä sijoitus on mahdollinen. Tosin siinä on varmasti tiukkaa jossain sijoilla 8-15, mutta niille sijoille on mahdollisuuksia.

Finckellä on kilpailun alku ollut usein ongelmallinen ja siihen hänellä on nyt suunnitelma.

– Homma täytyy ottaa heti haltuun ja mennä vaikka ykköselle hiukan rauhallisemmin. Ensimmäiset 20 minuuttia kun selvittää, niin sitten se lähtee sujumaan. Toinen paha paikka on siinä 50-70 minuutin kohdalla, kun rupeaa jo hiukan väsymään. Sen kun selvittää, niin loppu tullaan hurmiossa. Kisassahan juostaan kisakeskuksen läpi, joten yleisön kannustuksesta saa vielä varmasti lisää potkua loppuun, Fincke sanoo.

- Tero Viljanen, Vuokatti

ulvang banneri