Miehistä vain Airila finaaliin

Hannu Airila teki kelpo juoksun karsinnassa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Hannu Airila teki kelpo juoksun karsinnassa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Suomalaismiehistä vain Hannu Airila selvityi karsinnasta finaaliin MM-suunnistusten keskimatkalla. Ykkösrasti koitui sekä Simo-Pekka Fincken että Petteri Muukkosen kohtaloksi.

Miesten keskimatkan karsinta oli ensimmäinen epäonnistunut suomalaiskilpailu Vuokatin MM-kisoissa. Sekä Simo-Pekka Fincken että Petteri Muukkosen karsintakilpailu meni piloille heti ykkösrastilla. Suomalaismiesten päivän pelasti Hannu Airilan hieno kakkossija omassa erässään.

Karsintaerä ykkösessä Petteri Muukkonen sijoittui sijalle 21, kun finaaliin vaadittiin sijoittuminen 15 parhaan joukkoon. Muukkonen jäi erän voittaneelle Daniel Hubmanille 6.29. Thierry Guergiou oli erän toinen 15 sekuntia Hubmannia hitaampana. Muukkosen kohtaloksi koitui heti ykkösrasti, jossa hänelle tuli noin kolmen minuutin virhe.

– Pummini oli varmaan GPS-viihdettä parhaimmillaan, kuten naissuunnistuksessa konsanaan, Muukkonen kertoi kenttähaastattelussa.

Muukkosella meni tovi, ennen kuin hän tiesi sijaintinsa.

– Piti odottaa neronleimausta ennen kuin sain itseni kiinni.

Muukkonen yritti kuitenkin vielä taistella loppuun asti jatkopaikasta tiedostaen karsintaradan haasteellisuuden ja uskoen siihen, että muillekin tulee virheitä.

– Ajattelin kuitenkin, että tämä on niin vaikea rata, että lopun hyvällä suunnistuksella saatan päästä viimeisten joukossa finaaliin, Muukkonen kertoi maalissa.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä finaalipaikkaan olisi tarvittu 1.43 parempi aika.

Kolmannessa karsintaerässä Simo-Pekka Fincken päivä musteni Muukkosen tavoin heti ykkösrastilla. Fincke etsi ja etsi rastia, mutta ei löytänyt ja tappiota rastivälin nopeimmalle tuli yli seitsemän minuuttia ja kilpailu oli käytännössä hänen osaltaan ohi.

SimoPekkaFincke110713Simo-Pekka Fincken keskimatkan karsinta päättyi valtaisaan pettymykseen. Kuva: Hevoskuuri.fiFincke oli lopulta erän 23, jääden erän voittaneelle Latvian Kalvis Mihailovsille yli 14 minuuttia. Jatkopaikkaan olisi tarvittu yhdeksän minuuttia nopeampi aika. Fincke keräili hetken itseään ennen kuin tuli kertomaan katastrofialustaan.

– Ei tuollaista vaan voi sattua. Kadotin sijaintini ennen rastia ja hetkeksi sen vielä löysinkin, mutta rasti ei vaan löytynyt. En minä kauhean kaukana rastista ollut, mutta todella kauan siinä aikaa meni. Sen jälkeen ei ollut häävi tilanne jatkaa kilpailua ja virheitä tuli ainakin neljällä seuraavalla rastilla, Fincke puisteli päätään.

Airila pelasti suomalaispäivän

Toisessa karsintaerässä juossut Hannu Airila sijoittui hienosti toiseksi. Erän voitti Sveitsin Matthias Kyburz. Airila hävisi Kyburzille 46 sekuntia voittaen erän kolmanneksi tulleen Carl Godager Kaasin kahdella sekunnilla.

Airila olikin maalissa ainoa suomalaismies, joka pystyi iloitsemaan suorituksestaan.

– Itselläni oli hyvä ja hallittu suoritus. Rata oli tänään erittäin vaativa ja vaikea, mutta sain pidettyä paketin kasassa. Onneksi itsellä oli selkeä ykkösrasti ja se löytyi ongelmitta. Alkupään vaikeilla rasteilla hieman hidastelin, mutta varsinaisia virheitä ei tullut, Airila kertasi suoritustaan.

Keskimatka on Airilalle ainoa kilpailumatka MM-kisoissa, joten hän on päässyt keskittymään mielimatkalleen huolella.

– Oli hyvä fiilis juosta, eikä täytynyt juosta täysillä. Oli vaan hyvä, että pääsin juoksemaan kilpailua palautuneena ja siitä on etua myös huomista ajatellen. Nyt teen pienen verryttelyn ja myöhemmin tänään on ohjelmassa kevyt hieronta ja iltalenkki.

Airila oli luonnollisesti harmissaan, ettei muita suomalaisia päässyt hänen seurakseen finaaliin.

– Olisihan se ollut mukava juosta useamman ukon kanssa finaalia, mutta hienoa että pääsin itse sinne, minne olen tähdännytkin, Airila kommentoi loppuun, ennen kuin lähti loppuverryttelyä suorittamaan.

Sveitsille kaksi erävoittoa

Tipasojan nopeakulkuisesta maastossa oltiin siirrytty huomattavasti haastavaan vaaramaastoon ja tämä näkyi myös miehillä lukuisina isoinakin virheinä. Suomalaismiesten lisäksi merkittäviä putoajia oli Valko-Venäjän Yury Tambasov, joka oli eränsä ensimmäinen putoaja ja Tshekin Jan Sedivy. Ensimmäistä henkilökohtaista maailmanmestaruutta jahtaava Venäjän Valentin Novikov teki virheen ja joutui tiukasti puristamaan maaliin saakka karsinnassa, jatkopaikka tuli vain 36 sekunnin marginaalilla. Myös Tanskan pitkällä matkalla hyvin juosseelle Tue Lassenille meinasi käydä kylmät, mutta hän onnistui lopussa puristamaan itsensä viimeisenä miehenä finaaliin.

Toistaiseksi kisoissa hieman alisuorittaneet Sveitsin miehet ottivat kaksi erävoittoa Daniel Hubmannin ja Matthias Kyburzin toimesta. Kolmas erävoitto meni hieman yllättäen selvällä erolla Latvian Kalvis Mihailovsille.

Sprintin jälkeen Kyburz on vain ottanut rennosti ja juossut kevyitä lenkkejä. Sprintti oli sveitsiläiselle suuri pettymys, mutta tiistai-iltana olo rupesi helpottamaan.

– Sprintin pettymyksestä ei todellakaan ollut helppo päästä yli, mutta nyt ajatukset ovat keskimatkalla ja viestissä, Kyburz kertoi.

Karsinnan nopeimman ajan juossut Hubmann panosti puhtaaseen suoritukseen.

– En vielä juossut sataprosenttisella vauhdilla, mutta en tehnyt suuria virheitä.

Hän myönsi pitkän matkan tuntuneen jaloissa vielä eilen, mutta aamuisen verryttelyn jälkeen vire oli jo hyvä. Pitkältä matkalta sveitsiläinen olisi toivonut enemmän, mutta lopun virheet maksoivat mitalin.

– Mitali keskimatkalta voi olla myös vaikea saavuttaa. Teen parhaani, mutta voi hyvinkin käydä niin, että eheän juoksun jälkeen olen viides. Mutta katsotaan mihin asti pääsen, Hubmann pohti.

Erinomaisia otteita keväällä Ruotsissa esittänyt Mihailovs joutui pettymään pitkällä matkalla vatsataudin heikentämänä.

– Nyt tuntui paremmalta. Tulos oli kyllä yllätys, mutta ehkä muut ottivat rauhallisesti tai sitten vain pummasivat, Mihailovs kertoi maalissa.

Finaaliin latvialainen ei kuitenkaan lähde tavoittelemaan taivaita.

– Viime vuonna olin saman matkan 13:s. Nyt olen valmistautunut paljon paremmin. Mikäli pystyn huomenna samaan vauhtiin kuin tänään, olen toivottavasti kymmenen parhaan joukossa.

Miesten keskimatkan finaali suunnistetaan perjantaina klo 13.10 alkaen.

>>Tulokset

- Tero Viljanen & Juho-Veikko Hytönen

ulvang banneri