Maajoukkueelle luvassa paljon leiritystä

Sprintin maailmanmestari Mårten Boström kuuluu itseoikeutetusti A-maajoukkueeseen. Kuva: Hevoskuuri.fi

Sprintin maailmanmestari Mårten Boström kuuluu itseoikeutetusti A-maajoukkueeseen. Kuva: Hevoskuuri.fi

Suomen Suunnistusliitto valitsi maajoukkueet kaudelle 2014.

Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Taini lupaa maajoukkueeseen valituille suunnistajille runsaasti leiritystä myös matkalla ensi kauteen. Maajoukkue leireilee vuoden vaihteen tienoilla Etelä-Afrikassa ja helmikuusta huhtikuuhun Portugalissa.


- Afrikan ja Portugalin leirityksessä tavoitteena on keskittyä ominaisuuksien kehittämiseen ja huhtikuun EM-kisojen jälkeen leirityksen painopiste siirtyy Italian MM-kisoihin valmistautumiseen, päävalmentaja Taini kuvaa maajoukkueen leiripakettia.

Portugalin leirikeskus toteutetaan pitkälti samanlaisena kuin Espanjan leirikeskus, josta suunnistajilla oli hyviä kokemuksia viime keväänä kotikisoihin valmistauduttaessa. Leirikeskuksesta suunnistajat voivat valita itselleen sopivimman leirin keston ja sisällön. Etelä-Afrikan leiritykseen suunnitellaan yhteistyötä yleisurheilijoiden kanssa.

Aikuisten maajoukkueryhmiä on kolme: A-maajoukkueessa on kuusi, B-maajoukkueessa kymmenen urheilijaa ja talenttiryhmässä yksitoista nuorta urheilijaa. Talenttiryhmän ikähaitari on aiempaa nuorempi eli ryhmään on nimetty 21-23-vuotiaita urheilijoita.

- A-maajoukkueessa ovat Vuokatin MM-mitalistit. Yleisesti ottaen valinnoissa on huomioitu kahden viime kauden kansainvälinen menestys. Naisissa kaikilta B-maajoukkueeseen valituilta löytyy sijoitus maailmancupissa kymmenen joukkoon tällä aikavälillä. Miehissä joukko on tasainen, mutta yksittäiset sijoitukset eivät ole ihan näin hyviä, Taini kertaa.

B-maajoukkueeseen valituissa on mukana myös Pasi Ikonen, joka siis tekee paluun maajoukkueryhmiin yhden vuoden jälkeen. Tainin mukaan leiritystä on tarjolla myös varsinaisten maajoukkueryhmien ulkopuolelle jääneille.

- Ensi vuosi on hyvä vuosi nousta maajoukkuekuvioihin ryhmienkin ulkopuolelta, sillä EM-kisat ovat niin aikaisin huhtikuussa. Maajoukkueryhmien ulkopuolella on lisäksi pieni joukko urheilijoita, jotka kutsutaan leireille, Taini lupaa.

Päävalmentaja Taini kaipasi Vuokatin kisojen päätteeksi erityisesti nuorten maajoukkuetoiminnan tehostamista, ja muutoksia onkin jo käynnissä. Maajoukkuevalmentajien joukkoon liittyy entinen maajoukkuesuunnistaja Jarmo Tonder. Hän ottaa vastuulleen talenttiryhmän, jonka tavoitteena on toimia portaana kohti maajoukkueen terävintä kärkeä. Varsinaisen nuorten maajoukkueen ryhmäkoko kasvaa, kun mukaan otetaan nuorempia urheilijoita.

- Järjestämme neljä teemaleiriä kotimaassa nuorten maajoukkueryhmille. Leireille kutsutaan mukaan urheilijoiden lisäksi heidän henkilökohtaiset valmentajansa. Yhteistyön tiivistäminen valmentajiin on yksi avainasia jatkossa. Lisäksi nuoret ovat voimakkaammin ammattivalmentajiemme seurannassa, kun jokaiselle on nimetty nuorten olympiavalmentaja, joka seuraa tiiviisti urheilijan harjoittelua teemaleirien välillä, Taini selvittää.

Tehostamistoimien tavoitteena on Tainin mukaan saada nuorempia ja valmiimpia urheilijoita aikanaan aikuisten sarjoihin tavoittelemaan siellä kansainvälistä menestystä.

- Aikuisten talenttiryhmä helpottaa siirtymistä pääsarjaan. Se on jatke nuorten maajoukkuetoiminnalle. Näin saadaan isompi ryhmä seurantaan. Heihin panostetaan ja heistä pidetään huolta aiempaa voimakkaammin, Taini kuvaa muutosta.

Ensi kesänä suunnistusmaajoukkueen päätavoitteet ovat heinäkuisissa MM-kisoissa Italiassa ja huhtikuisissa EM-kisoissa Portugalissa. Maailmancupkausi alkaa jo maaliskuussa Turkista ja päättyy lokakuussa Sveitsiin.

Suunnistuksen maajoukkueryhmät 2014:

Seurat tämän kauden seuroja

A-maajoukkue:

Anni-Maija Fincke Tampereen Pyrintö, Minna Kauppi Asikkalan Raikas, Venla Niemi Tampereen Pyrintö, Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot, Mårten Boström Lynx, Jani Lakanen Vaajakosken Terä.

B-maajoukkue:

Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Saila Kinni Tampereen Pyrintö, Marika Teini SK Pohjantähti, Ulrika Uotila Koovee, Hannu Airila Kalevan Rasti, Tero Föhr Vehkalahden Veikot, Pasi Ikonen Vaajakosken Terä, Tuomo Mäkelä Angelniemen Ankkuri, Fredric Portin Paimion Rasti, Olli-Markus Taivainen Pellon Ponsi.

Talenttiryhmä (21-23-vuotiaat):

Sari Anttonen Keuruun Kisailijat, Henna-Riikka Haikonen Anttolan Urheilijat, Johanna Hulkkonen Pihkaniskat, Kirsi Nurmi Vaasan Suunnistajat, Anna Närhi Hiidenkiertäjät, Tuulia Viberg MS Parma, Aleksi Anttolainen Lahden Suunnistajat -37, Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat, Severi Kymäläinen Tampereen Pyrintö, Miika Suominen Rajamäen Rykmentti, Otto Simosas OK Orient.

Nuorten Pohjola-ryhmä:

Tytöt: Jannina Gustafsson Tuusulan Voima-Veikot, Anna Haataja Ounasvaaran Hiihtoseura, Niina Hulkkonen Pihkaniskat, Emmi Jokela Suunta-Sepot, Lotta Kirvesmies Lahden Suunnistajat -37, Veera Klemettinen Suunta Jyväskylä, Noora Koskinen Hiisirasti, Elisa Mäkinen Mäntsälän Urheilijat, Pihla Otsamo Helsingin Suunnistajat, Oona Valkonen Kangasniemen Kalske.

Pojat: Topias Ahola Navi, Ollipekka Heikkilä Lynx, Kristian Kannus Kangasala SK, Miika Kirmula Angelniemen Ankkuri, Elias Kuukka Tampereen Pyrintö, Aleksi Niemi Tampereen Pyrintö, Olli Ojanaho Ounasvaaran Hiihtoseura, Topi Raitanen Tuusulan Voima-Veikot, Eetu Savolainen Siilin Rasti, Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti, Arto Talvinen MS Parma, Luukas Valtonen Helsingin Suunnistajat, Eeli Viholainen Suunta Jyväskylä.

Maajoukkueen valmennus ja huolto:

Valmentajat: Juha Taini (päävalmentaja), Antti Harju, Harri Koski (sprintti), Kalle Rantala (sprintti), Jarmo Tonder (talentit)

Lääkäri: Katja Mjösund
Lihashuolto: Olli Andersson
Joukkueen johto ja huolto: Petteri Vuorinen

- Suomen Suunnistusliitto

 

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri