Lundanes ja Billstam nopeimmat Ruotsin Elitserienin keskimatkalla

Norjan Olav Lundanes ja Ruotsin Annika Billstam olivat nopeimpia myös lauantain keskimatkan kilpailussa torstain pitkänmatkan tapaan Ruotsin Morassa käydyssä Elitserien-kilpailussa. Lundanesin vauhti tulevissa ensi vuoden EM-maastoissa oli hurjaa 4,5 minuutin kilometrivauhtia.

Norjan Olav Lundanes ja Ruotsin Annika Billstam olivat nopeimpia myös lauantain keskimatkan kilpailussa torstain pitkänmatkan tapaan Ruotsin Morassa käydyssä Elitserien-kilpailussa. Lundanesin vauhti tulevissa ensi vuoden EM-maastoissa oli hurjaa 4,5 minuutin kilometrivauhtia.

Lundanes on ollut todella vakuuttavassa kunnossa koko kevään, sillä torstain pitkän matkan yhteislähtökilpailussa hän voitti toiseksi tullutta yli kolme minuuttia ja jatkoi siis nyt myös vakuuttavalla keskimatkan voitolla edeten hurjaa vauhtia ruotsalaisessa mäntymetsässä. Näin Lundanes on voittanut putkeen neljä Elitserien-kilpailua tänä vuonna, temppu johon pystyneet aiemmin vain Peter Öberg ja Valentin Novikov.

– On mukavaa lyödä ruotsalaiset, hymyili Lundanes ja jatkoi nauraen, että juuri siksi hän oli rajan yli tullutkin.

– Kaksi viiden sekunnin pummia tuli ennen areenaa ja lisäksi yksi kymmenen sekunnin pummi viimeisellä kierroksella. Täällä oli tasokas kilpailu ja kovia kumppaneita viivalla ja siksi hyvää harjoitusta. MM-kisat Ranskassa käydään täysin erilaisessa maastossa, ja siellä on kaikki mahdollista, mutta minä keskityn vain omaan tekemiseeni siellä, kertoi Lundanes jatkaen samalla, että MM-kullan puolustaminen pitkällä matkalla on hänen tavoitteensa kisoissa.

Naisten kilpailun voitti siis jälleen Lidingön Annika Billstam, joka Lundanesin tavoin on ollut vakuuttavassa kunnossa koko kevään, ottaen mm. selvän voiton viime viikonlopun näyttökisoissa Ranskassa pitkällä matkalla.

Tulokset Elitserien

Mora, Ruotsi - 4. kesäkuuta 2011

Naiset - 6.220 metriä

1. Annika Billstam, IFK Lidingös Skid o OK 34:13
2. Lena Eliasson, Domnarvets GOIF 34:51
3. Linnea Gustafsson, OK Hällen 36:39
4. Tove Alexandersson, Stora Tuna OK 36:57
5. Sara Eskilsson, Haninge SOK 38:43
6. Lina Strand, Göteborg-Majorna OK 38:49
7. Emma Johansson, Domnarvets GOIF 38:56
8. Maria Magnusson, Sävedalens AIK 39:14
9. Emma Andersson, Sävedalens AIK 39:16
10. Sofie Johansson, OK Linné 39:17

Miehet - 7.270 metriä

1. Olav Lundanes, Halden SK 34:06
2. Jerker Lysell, Rehns BK 34:30
3. David Andersson, Malungs OK Skogsmårdarna 35:35
4. Peter Öberg, OK Hällen 35:57
5. Pavlo Ushkvarok, Stora Tuna OK 36:00
6. Erik Öhlund, Ulricehamns OK 36:07
7. Gustav Bergman, OK Ravinen 36:34
8. Mattias Karlsson, Bækkelagets SK 36:40
9. Johan Runesson, Göteborg-Majorna OK 36:54
10. Olle Boström, Järla Orientering 36:59

Täydelliset tulokset täällä:

Lähde: OPN.no

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri