Minna Kauppi vaihtaa Lahden Suunnistajat -37:ään

Moninkertaisen maailmanmestarin Minna Kaupin uusi seura on Lahden Suunnistajat -37. Kuva: Aapo Laiho

Moninkertaisen maailmanmestarin Minna Kaupin uusi seura on Lahden Suunnistajat -37. Kuva: Aapo Laiho

Moninkertainen suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi vaihtaa seuraa. Kasvattajaseura Asikkalan Raikas vaihtuu Lahden Suunnistajat -37:ään.

Kestävyysurheilu.fi ehti jo aiemmin uutisoida, että Minna Kauppi jatkaisi Asikkalan Raikkaassa, vaikka pitkäaikaiset seurakaverit ympäriltä lähtivätkin, mutta näin ei siis asian laita ole. Kaupin seurasiirrosta uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. Kaupin mukaan seuranvaihto oli vaikea, mutta samalla helppo ja johdonmukainen

– Asun Lahdessa ja täällä on paljon lupaavia nuoria, joiden kanssa on hieno päästä tekemään yhdessä töitä. Raikas on oma seurani, joka on tukenut ja auttanut minua valtavasti koko uran ajan. Sieltä oli haikea lähteä, mutta melkein kaikki tutut suunnistajat ovat jättäneet seuran, ja haluan yhä kilpailla, Kauppi perustelee päätöstään ESS:lle

LS-37:ssä Kauppi pääsee auttamaan nuoria lupauksia Lotta Kirvesmiestä ja Claudia Kantolaa eteenpäin. Kun hyvä ystävä, kokenut Paimion Rastin Annamaria Väli-Klemeläkin, vaihtoi Lahden Suunnistajiin, oli ratkaisu lopulta helppo tehdä.

– Olen innoissani tästä haasteesta. Yritän auttaa nuoria ja olla heille esimerkkinä siitä, mitä maailman huipulle pääseminen vaatii. Saamme kasaan hyvän viestijoukkueen ja Venlojen viestissäkin voimme yllättää monet, Kauppi uskoo.

Pitkään Kauppia vaivanneet jalkavaivat ovat helpottamassa ja nyt moninkertainen maailmanmestari on jälleen täynnä uutta intoa.

– Loppuvuosi täytyy ottaa rauhallisesti. Jos kaikki sujuu hyvin, niin tähtäin on ensi vuoden MM-kisoissa Skotlannissa. Siellä on myös tarkoitus menestyä, Kauppi vakuuttaa ESS:lle.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat


Premiumsport.fi

ulvang banneri