Boström nostatti Hiukan pesäpallostadionin tunnelman kattoon

Mårten Boström nostatti Hiukan tunnelman huippuunsa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Mårten Boström nostatti Hiukan tunnelman huippuunsa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Tuskin koskaan on Sotkamon Jymy saanut samanlaista pauhua aikaan Hiukan pesäpallostadionilla kuin Mårten Boström. Stadion räjähti huutoon viimeisenä kisaan lähteneen Ruotsin Jerker Lysellin ilmestyessä stadionalueelle. Hiekka Lysellin tiimalasissa oli kulunut loppuun ja Mårten Boström oli varmistanut voiton Suomeen.

 

- Nyt kun jälkikäteen ajattelen suoritustani, niin en usko että olisin voinut tehdä jotain toisin ja paremmin, Boström tiivisti suorituksensa.

Boström leimasi väliaikarastilla ylivoimaisessa kärjessä, mutta rastille oli vielä tulematta tukku kovia nimiä. Lopulta sveitsiläiset Fabian Hertner ja Matthias Kyburz kellottivat vieläkin kovemmat ajat väliaikaan. Lisäksi Boströmin takana muutaman sekunnin päässä olivat muun muassa Ruotsin vaaralliset Jerker Lysell ja Jonas Leandersson.

Boström on tiedetty verkkaiseksi aloittajaksi, jonka kone kiihtyy vasta kisan kuluessa. Tämä todistettiin jälleen kun suomalainen tykitti loppuradan ylivoimaista kyytiä. Lopulta eroa muihin kertyi seitsemäntoista sekuntia.

-Maailmanmestaruutta on vielä vähän vaikea käsittää, Boström jatkoi.

Vuokatin kilpailut olivat Boströmin viidennet MM-kisat, mutta aiemmissa kisoissa hän on aina panostanut rinnalla myös kestävyysjuoksuun. Nyt fokus on ollut Vuokatissa siitä lähtien, kun Rotterdamin maratonilta ei irronnut paikkaa Lontoon olympiamaratonille.

Kilpailun jälkeen tunnelma pysyi erittäin korkealla kun maailmanmestari aloitti kunniakierroksen Suomen lipun kanssa stadionalueella.

Hopeamiehen kauden ensimmäinen startti

Hopealle juossut Scott Fraser oli maalissa erittäin tyytyväinen mies. Varvasvamma on pitänyt miehen poissa suunnistuskilpailuista MM-kilpailuihin asti. Britille selkeni vasta kaksi viikkoa sitten, että jalka kestää juoksemisen kauden tärkeimmässä kilpailussa. Niinpä hän oli onnellinen juostessaan hopealle vuoden 2013 ensimmäisessä kilpailussaan.

-Loukkaantumisen takia en oikein tiennyt yhtään, mitä sijaa lähden hakemaan. Laitoin vain kaikki peliin heti alusta lähtien välittämättä siitä olenko kymmenen parhaan vai neljänkymmenen parhaan joukossa. Mitali on fantastista, hän totesi hieman ihmeissään maalialueella.

Fraser piti rataa erittäin kinkkisenä ja oli yllättynyt saadessaan kartan käteen.

-Odotin paljon enemmän metsäsuunnistusta, mutta aidat korttelissa tekivät suunnistuksen vaikeaksi.

Ruotsin Jonas Leandersson täydensi naapurimaan mitalisaldoa miesten kilpailussa juoksemalla pronssille.

- Olen todella tyytyväinen suoritukseeni, ainoastaan muutaman sekunnin tein virheitä. Muutenkin kaikki tuntui hyvältä, ensimmäisen MM-mitalinsa saanut viime vuoden sprintin euroopanmestari kertoi.

Sveitsiläiset kesyjä

Boströmiä uhanneet sveitsiläiset tippuivat lopulta mitaleilta. Hallitseva maailmanmestari Matthias Kyburz oli viides, eikä ollut lainkaan tyytyväinen.

-Luin rataa eteenpäin ja yhtäkkiä tulin tielle ja en tiennytkään yhtään missä olin. Siinä meni jonkin aikaa kun paikansin itseäni.

Kyburz hermostui virheestä ja sortui vielä toiseenkin virheeseen, väliajoissa kahdeksan sekuntia Boströmin edellä ollut Kyburz kertoi.

Neljänneksi juossut Fabian Hertner ihmetteli, missä menetti sekunteja.

- En osaa sanoa. Yksi reitinvalinta oli ehkä väärä, lopussa ilmeisesti juoksemalla jäänyt Hertner sanoi.

Erittäin tyytyväinen kisaansa oli Tanskan Marius Thrane Hansen, joka suunnisti tiukassa kisassa kuudenneksi.

-Tiesin, että onnistuessani minulla on mahdollisuuden kuuden joukkoon ja sinne ylsin, Hansen hehkutti.

Myös tanskalainen piti paljon aitoja sisältänyttä sprinttiä erittäin vaikeana ja reitinvalintoja piti miettiä radan aikana tarkkaan. Karsinnan nopein mies olisi ensispekulaatioidensa mukaan voinut täydellisellä suorituksella juosta kaksikymmentä sekuntia kovempaa. Tämä olisi riittänyt mitaliin.

-Tunsin itseni hieman väsyneeksi, ehkä juoksin aamun karsinnan vähän liian kovaa, Hansen mietti.

Seuraavaksi tanskalainen keskittyy keskimatkalle ja viestiin. Sprintissä vahvimmillaan oleva Hansen uskoi, että hyvä sprinttijuoksu antoi itseluottamusta myös tuleviin kisoihin.

Yksi pettyneimpiä miehiä stadionilla oli Frédéric Tranchand, joka oli ennen kisaa yksi voittajasuosikeista. Ranskalainen juoksi viidenneltä rastilta suoraan seitsemännelle ja huomasi erheensä vasta matkalla yhdeksännelle rastille.

-Kun tulin takaisin viidennelle rastille, minuutin perään lähtenyt kaveri oli jo ohittanut minut ja peli oli selvä.

Keväällä suunnistuksen Huippuliigan yllättäen voittanut Tranchand oli kilpailun kolmanneksi viimeinen kaksi ja puoli minuuttia Boströmiä hitaampana.

-Muita matkoja en täällä juokse, joten tämä oli nyt tässä, nopein askelin stadionilta poistunut ranskalainen puuskutti.

Päävalmentaja Juha Taini oli kilpailun jälkeen onnellinen

- Etukäteen ajattelin, että Venlalla ja Mårtenilla oli mahdollisuuksia viiden joukkoon ja huippusuorituksilla jopa yksi mitali olisi mahdollista. Mutta kyllä kaksi mitalia tuntuu uskomattoman hienolta ja siihen en uskonut.

Erityisen onnellinen hän oli Boströmin valmitautumisesta.

- Mitä olen Mårtenin tekemistä seurannut ja kuinka huolellisesti hän on asioita tehnyt ja valmistautunut näihin kisoihin, niin minulla oli sellainen tunne, että hän voisi todellakin näyttää näissä kisoissa, niin vahvaa hänen tekemisensä on ollut, Suomen päävalmentaja iloitsi suojattiensa huikeasta menestyksestä.

Seuraavat mitalit jaetaan tiistain pitkällä matkalla. Miehet starttaavat kello 13.45 alkaen.

-Juho-Veikko Hytönen


KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

Kuuntele uusin podcast!

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 20.11.2021Iivo Niskanen voittoon Oloksella venäläisten katsastuskilpailussa - Bolshunov 5:s
  2. 21.11.2021Niskanen jälleen mukana venäläisten katsastuskilpailussa – Bolshunov väläytteli nousukuntoa
  3. 02.11.2021Katso Suomen Cupin lähtölistat – Anita Korva palaamassa kilpaladuille
  4. 08.11.2021Oloksella tulevana viikonloppuna kovat karkelot – Tykkikisaradio välittää kisatunnelmat kotiin
  5. 18.11.2021Katso Taivalkosken Suomen Cupin lähtölistat – Iivo Niskasta lukuun ottamatta parhaat mukana
  6. 04.11.2021Jämin Jänne investoi valtavaan huoltorekkaan – katso kuvat ja video
  7. 11.11.2021Tykkikisaradio: Täältä kuulet perjantain sprintin
  8. 29.11.2021Tässä hiihtäjät maailmancupin osakilpailuihin Lillehammeriin
  9. 12.11.2021Gimmler ja Ustiugov voittoihin Oloksella – Kyllönen toinen naisissa
  10. 14.11.2021Pärmäkoski voittoon Oloksella
  11. 12.11.2021Niskaset avaavat kilpailukautensa – Kuuntele Tykkikisaradiota lauantaina täältä
  12. 14.11.2021Pärmäkoski, Roponen ja Piippo avaavat kilpailukautensa - kuuntele Tykkikisaradiota täältä
  13. 22.11.2021Tässä Suomen hiihtäjät maailmancupin avaukseen Rukalle
  14. 13.11.2021Venäläiset lyönyt Niskanen: Hyvä avaus
  15. 23.11.2021Rukalle ennustettu tulipalopakkasia
  16. 22.11.2021Raju seula Norjan joukkueeseen – superlupaus Fossesholm ulkona
  17. 13.11.2021Hyvärinen vauhdissa Kainuun Talvikisoissa
  18. 13.11.2021Oloksen olosuhteista nauttiva Bolshunov kertoi Kestävyysurheilulle terveystilanteestaan
  19. 30.11.2021Uutta tietoa Markus Vuorelan tilanteesta
  20. 12.11.2021Video: Naisten sprintin ratkaisuhetket ja Anne Kyllösen kommentit
  21. 26.11.2021Niskanen ladulle ennen kovimpia haastajiaan – katso lähtölistat
  22. 21.11.2021Johaug ja Amundsen ykkösiä Norjassa – Olokselta vauhtia hakenut Theodorsen vakuutti
  23. 13.11.2021Siviilipalveluksen valinneelta Ståhlbergiltä kelpo hiihto Oloksella
  24. 14.11.2021Oloksen Tykkikisat: Niskanen voittoon vapaallakin
  25. 06.11.2021Video: Sprintin väliin jättänyt Hakola hiihtää viestissä
  26. 20.11.2021Johaug omaa luokkaansa Norjan hiihtokauden avauksessa - Holund voittoon miehissä
  27. 19.11.2021Suhonen sivuun Taivalkosken Suomen Cupista
  28. 05.11.2021Mäki ja Suhonen sivuun Vuokatin sprintistä
  29. 03.11.2021Nelinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa keväällä
  30. 21.11.2021Hakolan ylivoimaa Taivalkoskella