Kainuun Rastiviikolle tulossa 3500—4000 suunnistajaa

Ruuhkaa Kainuun Rastiviikon loppusuoralla 2012. Kuva: kestävyysurheilu.fi

Ruuhkaa Kainuun Rastiviikon loppusuoralla 2012. Kuva: kestävyysurheilu.fi

Suunnistusmaajoukkue katsastaa MM-kilpailuihin suurkisatunnelmassa, sillä Suomussalmelle on tulossa useampi tuhat suunnistajaa.

- Tällä hetkellä Rastiviikon kilpasarjoihin on tulossa 2000—2200 suunnistajaa ja lisäksi kuntosarjoihin odotetaan aiempien vuosien tapaan jälleen 1500—2000 osallistujaa ja tämän lisäksi paikan päälle odotamme yleisöä 1500—2000 henkilöä, kilpailunjohtaja Jussi Kauppinen kommentoi tyytyväisenä.

- Kilpa- ja kuntosarjoihin meillä on vielä jälki-ilmoittautuminen mahdollista 14.6. saakka, joten siinä mielessä ihan hyvältä näyttää.

Kuntosuunnistuksen suosio kasvaa ja ilmoittautua voi vielä vaikka paikan päällä. Kuntosuunnistus on koko ajan kasvattanut suosiotaan normaalien suunnistuskilpailuiden yhteydessä ja tänäkin vuonna rastiviikolle odotetaan runsaasti kuntosuunnistajia. Rastiviikolla kuntosuunnistajille on tarjolla kuusi eritasoista rataa sekä tämän lisäksi vielä Kunto/Perhe-RR -sarja, jossa esimerkiksi vanhemmat, isovanhemmat tai vanhemmat sisarukset voivat kiertää suunnistusradan perheen pienimpien lasten kanssa. Kainuun Rastiviikon kuntosarjoihin on mahdollista ilmoittautua paikan päällä kuntoinfossa.

mainos - artikkeli jatkuu alla

Suunnistuksen Huippuliigan TV-lähetykset tiivistävät järjestelyjä ja tuovat huippusuunnistuksen elämyksiä katsojille. Kainuun Rastiviikon valmistelut Suomussalmella ovat edenneet suunnitellusti. Lumitilanne hidastutti rastipisteiden maastotarkastuksia, mutta tämäkin työvaihe on saatu urakoitua valmiiksi. Rastipisteitä on Itäjärven maastoon merkattu noin 400 kpl ja eri ratoja rastiviikolla on yli 200.

Suunnistuksen Huippuliigan kaksi viimeistä osakilpailua kisataan Suomussalmella Kainuun Rastiviikon yhteydessä tiistaina 7.7. (keskimatka) ja torstaina 9.7. (pitkä matka). Nämä kaksi osakilpailua toimivat myös osana Suomen suunnistusmaajoukkueen karsintaa Skotlannissa pidettäviin suunnistuksen MM-kilpailuihin. YLE televisoi molemmat Huippuliigan kilpailupäivät ja TV-lähetykset on katsottavissa TV2-kanavalta tiistaina 7.7. ja torstaina 9.7. klo 18.00—19.30.

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

Teemu Virtanen Hangosta Utsjoelle

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 01.06.2021Hiihdon seurasiirtoja: VHS, KHS ja Ski Jyväskylä vahvistuvat
  2. 26.05.2021Pohti SkiTeam vahvistui kahdella nuorella hiihtäjällä
  3. 28.05.2021Maastohiihdon B-maajoukkue ja U23-maajoukkue on nyt julkistettu – joukkueet tähtäävät yhdessä kohti 2026 talviolympialaisia
  4. 19.05.2021Tässä tulevan kauden maastohiihtomaajoukkue
  5. 07.06.2021Torstaina Hanko-Utsjoki -urakkaan starttaava Virtanen haluaa 24 tunnin hiihdon maailmanennätyksen takaisin
  6. 31.05.2021Suomi saa nimetä olympialaisiin vain kuusi mieshiihtäjää – miesten olympiaviesti typistyy 11 maan kamppailuksi
  7. 27.05.2021Luusualle merkittävä sopimus uuteen talliin!
  8. 21.05.2021Maajoukkueeseen palaava Roponen avasi oman valmennuspalvelun
  9. 16.05.2021Luusua jätti jäähyväiset tshekkitallille
  10. 17.05.2021Juho Mikkonen lopettaa hiihtouransa
  11. 28.05.2021Teemu Virtasen hurja projekti – aikoo rullahiihtää Hangosta Utsjoelle
  12. 23.05.2021Hiihdon maailmancupin kalenteri kaudelle 2021/2022
  13. 21.05.2021Jasmin Kähärä siirtyy Vuokatti Ski Team Kainuun väreihin
  14. 02.06.2021Lauri Lepistö Jämin Jänteeseen – Vuorela arvelee Puijon pelkäävän
  15. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Kurikasta kohti Kokkolaa
  16. 27.05.2021Luusua tallisopimuksestaan: Askel uralla eteenpäin
  17. 10.06.2021Teemu Virtanen starttasi Hangosta – katso aamun tunnelmat
  18. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rankka päivä vesisateessa – Mietaa Kurikassa vastassa
  19. 10.06.2021Hanko-Utsjoki: Ensimmäisenä päivänä 160 kilometriä
  20. 01.06.2021FIS siirsi fluorikieltoa jälleen eteenpäin
  21. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Pitkä päivä läpi Etelä-Pohjanmaan
  22. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä reissun pisin päiväetappi
  23. 11.06.2021Hanko-Utsjoki: Onnellisesti Porissa
  24. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rekkamies ajaa kelillä kuin kelillä
  25. 04.06.2021Remi Lindholm Imatran Urheilijoihin
  26. 09.06.2021Teemu Virtasen tunnelmat Hanko-Utsjoki -urakan aattona
  27. 03.06.2021Sekaviesti ja sekasprinttiviesti samalle päivälle sekä muita FIS:n päätöksiä
  28. 24.05.2021Sekaviesti maailmancupissa jo ensi kaudella?
  29. 11.06.2021Hanko-Utsjoki: Raisiosta kohti Poria – katso aamun tunnelmat
  30. 20.05.2021Oskar Svärd Team Eksjöhusin tallipäälliköksi