Kevätyön viesti käydään perjantaina - Suunnistuksen Viestiliiga kokoaa taas kotimaan huippuseurat mittelemään paremmuudestaan

Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemi lähetti Florian Howaldin ankkuriosuudelle Jukolan viestissä Hollolassa viime kesänä. Kuva: Touho Häkkinen

Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemi lähetti Florian Howaldin ankkuriosuudelle Jukolan viestissä Hollolassa viime kesänä. Kuva: Touho Häkkinen

Tampereen Pyrintö ja MS Parma viime Viestiliigan voittajat, mutta haastajia löytyy sekä naisissa että miehissä.

Suunnistusvalmentajat ry herätti viime vuonna henkiin suunnistuksen Viestiliigan kymmenen vuoden tauon jälkeen.

– Viestiliigan tarkoitus on turvata suunnistajille hienojen viestisuunnistuskokemusten jatkuminen, palvella seurojen tarvetta tähdättäessä suurviesteihin muun muassa Tiomilaan ja Jukolaan. Lisäksi tärkeänä tekijänä on tarjota varsinkin nuorille suunnistajille motivoiva sarja, jossa nuoret pääsevät haastamaan niin nykypäivän kuin entisiäkin mestareita, kertoo Suunnistusvalmentajien puheenjohtaja Mikko Niskanen Viestiliigan tiedotteessa.

Tiomila on huhtikuun lopussa Ruotsissa juostava seurajoukkueiden kansainvälinen suurviesti ja kesäkuun puolivälissä juostava Jukola on vastaava Suomessa järjestettävä tapahtuma.

Tämän vuoden Viestiliigassa on seitsemän osakilpailua. Ensimmäinen osakilpailu on perjantaina 12.4.2019 suunnistettava Kevätyön viesti Raisiossa. Naisten sarja juostaan illan hämyssä ja miesten sarja pimeällä. Toinen osakilpailu suunnistetaan pääsiäisenä Paimiossa.

Viime vuoden Viestiliiga miesten sarjan voittajaseura Tampereen Pyrintö aikoo osallistua voimallisesti myös tämän vuoden viesteihin.

– Tähtäämme niin Tiomilan kuin Jukolan viestien voittoihin ja Viestiliigan viestit ovat meille tärkeitä paikkoja koulittaessa suunnistajia eri osuuksille ja kestämään painetta. Myös maajoukkuesuunnistajamme saavat tärkeää lisäkokemusta kohti MM-menestystä, kertoo Pyrinnön valmentaja Kari Jussila.

NymalmAmyFinnspringViestiTouhoPargas IF on vahvistunut tulevaksi kaudeksi. Kuvassa Amy Nymalm FinnSpring-viestissä viime keväänä. Kuva: Touho Häkkinen

Naisten sarjan voitti viime vuonna MS Parma. Parman naisten valmentaja Veli-Matti Hanhela valittiin viime vuoden seuravalmentajaksi.

– Me tähtäsimme Viestiliigan voittoon jo viime vuonna, emmekä aio paikastamme luopua tänäkään vuonna, ’Veltti’ Hanhela vakuuttaa.

Pyrintö ja Parma saavat varmasti kovan vastuksen. Pyrinnön haastavat muun muassa naapuriseura Koovee, Paimion Rasti, Turun Metsänkävijät ja Ikaalisten Nouseva-Voima. Parmalle kenties kovimman vastuksen tarjoavat Pyrintö, Koovee, oululainen SK Pohjantähti, Jämsän Retki-Veikot ja kovasti vahvistunut Pargas IF.

– Kevätyön viestin sekä FinnSpringin jälkeen tiedämme jo aika hyvin asetelmat kohti Tiomilaa ja Jukolaa. Tosin osalla seuroista joukkueen runko ja avainjuoksijat ovat ulkomaalaisia, joten suoraan Viestiliigan tuloksista ennustetta ei voi tehdä, kertoo Viestiliigan tuottaja Mikko Reitti.

Tämän vuoden kilpailuja voi seurata striimilähetyksinä ISTV:stä. ISTV näyttää kaikki muut osakilpailut paitsi Jukolan ja Venlojen viestit, jotka näkyvät Ylen kanavilla. ISTV:n lähetykset tuottaa Oikea Reitti Oy:n Mikko Reitti, jonka ääntä kuullaan myös itse lähetyksissä.

Viestiliigan osakilpailut 2019:

1. 12.4. Kevätyön viesti, ISTV
2. 21.4. FinnSpring-viesti, ISTV
3. 25.5. Medilaser-viesti, ISTV
4. 15.-16.6. Jukolan viesti, Yle
5. 1.9. Lakeuden viesti, ISTV
6. 21.9. SM-viesti, ISTV
7. 6.10. Viestiliigan finaali, ISTV

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 30.06.2021Kerttu Niskanen nousi takaa-ajossa Vuokatin Aateli Racen voittoon
  2. 29.06.2021Niskanen miesten nopein Vaaran maililla
  3. 29.06.2021Pärmäkoski nopein Vaaran maililla
  4. 30.06.2021Niskanen pesi muut myös maastojuoksussa
  5. 13.07.2021Amerikkalainen hiihtäjä Hailey Swirbul harjoittelee tehokkaasti jäätiköllä
  6. 30.06.2021Niskanen Aateli Racen voittoon
  7. 27.06.2021Fossesholm hurjasteli maastopyörällä
  8. 24.06.2021Hiihdon kilpailukalenteri julkaistu – Suomen Cupia hiihdetään kuutena viikonloppuna
  9. 30.06.2021Johanna Matintalo Vuokatin Aateli Racen maastojuoksun nopein
  10. 02.07.2021Virtanen: Hiihto on edelleen kestävyyslaji
  11. 02.07.2021Nuorille hiihtäjille jaettiin urheilijastipendejä
  12. 15.07.2021Kati Roivas tähtää Visma Ski Classicsin huipulle
  13. 06.07.2021Visma Ski Classics-hiihtäjien kesäharjoittelu on monipuolista
  14. 09.07.2021Kesäharjoittelun merkitys pitkän matkan hiihtäjälle
  15. 20.07.2021Murtomaahiihdon historia lyhyesti
  16. 14.07.2021Mikä kehittää nuoria sprinttihiihtäjiä parhaiten?
  17. 07.07.2021Team Ragde Charge haluaa olla jälleen Visma Ski Classics-sarjan ykkönen
  18. 05.07.2021Emil Iversen ei usko pystyvänsä parantamaan viime talven suorituksiaan
  19. 21.07.2021Hiihto- ja kestävyysurheilun harjoittelun perustat
  20. 19.07.2021Sjur Røthe muutti viikinkikaupunkiin ja valmistautuu tulevaan olympiatalveen ilman ratajuoksua
  21. 01.07.2021Lauri & Verkku Diaries: Maajoukkue ensimmäisellä korkeanpaikanleirillä Livignossa
  22. 22.07.2021Itävallan hiihtotiimi vaihtaa nimeään
  23. 24.06.2021Tässä tulevan kauden Visma Ski Classics -kalenteri
  24. 16.07.2021Suomen ampumahiihtäjien uusi nousu
  25. 22.07.2021Maailmanmestari Hans Christer Holund rakastaa pitkiä lenkkejä ja kovia vetoja
  26. 12.07.2021Uusi Visma Ski Classics Challenger-tapahtuma Vaajmarathon Ruotsin ja Norjan rajalla
  27. 02.07.2021Kehitteillä uusi sovellus päivittäisvalmennuksen tueksi
  28. 13.07.2021Lisää hiihtäjän kesäharjoittelusta kahden Visma Ski Classics-tähden opein
  29. 16.07.2021Suomen ampumahiihdon maajoukkue leireilee Italiassa
  30. 12.07.2021Russian Winter Team tähyää kunnianhimoisesti kohti ensi talven haasteita