Mielipide: Suunnistusliitto, käsi pois seurojen taskuilta

Kuva viime vuoden Jukolan viestistä. Kuva: Antti Harkko

Kuva viime vuoden Jukolan viestistä. Kuva: Antti Harkko

Tämä mielipidekirjoitus on hautunut jo pitkään, mutta sai lopullisen kimmokkeen Suunnistusliiton entisen toimitusjohtajan Mika Kulmalan viitattua aamulla Twitterissä Helsingin Sanomien juttuun, jossa kerrottiin golf- ja suunnistusbuumista koronarajoitusten aikana.

Kulmalan mukaan Suunnistusliitto ei pysty kutsumaan henkilöstöään takaisin töihin, koska kuntosuunnistus ei tuo euroja liiton kassaan ja saman syyn vuoksi huippusuunnistuksen kansainvälinen kilpailukyky on taloudellisessa vaarassa.

Tällä hetkellä seurojen järjestämistä iltarasteista ei tilitetä Suunnistusliitolle mitään. Liiton päättävissä elimissä on tiettävästi kuntosuunnistusrahojen verollepanosta keskusteltu useaankin otteeseen. Kiinnostus on varmasti kasvanut kuntosuunnistuksen suosion kasvaessa ja kansallisten kilpailujen osanottomäärän laskun myötä. Liitolle kuntosuunnistusrahoista osalliseksi pääseminen olisi helppo asia. Nappaa vain seurojen tavallisten jäsenten ja kylänmiesten tekemästä talkootyöstä ja siitä muodostuneesta kakusta kirsikat pois.

Kannattaa muistaa, että liiton muodostavat seurat ja seuran muodostavat jäsenet. Kaikki liitolle maksettavat eurot ovat pois ruohonjuuritason työstä - seuran omien huipulle tähtäävien nuorten tukemisesta, seuratyöntekijän palkkaamisesta tai oravapolkutyöstä.

Seurojen ei tule suostua kuntosuunnistusrahojen verottamiseen. Liiton tulee keskittyä omien tuotteidensa, kuten maajoukkueen ja FIN5-suunnistusviikon kaupallistamiseen. Maajoukkuevalmennuksen ja arvokilpailumenestyksen tulee olla liiton tärkein tehtävä. Nuorisotyö ja kuntosuunnistuksen edistäminen tapahtuu kentällä seurojen toimesta. Urheilubyrokratian kasvattaminen saa riittää. Seuroilta kerätty raha näkyy valitettavasti liikaa Sporttitalon käytävillä lisääntyneenä päälukuna, ilman riittävää hyötyä seurojen arjessa. ”Tekeehän liitto sitä ja tätä hyvää seurojen eteen” -perustelua voidaan käyttää aina, organisaation aina vain kasvaessa. Asiaa voi verrata loputtomasti kasvavaan valtion julkiseen sektoriin. Jossakin se raja menee. Lajissa liikkuva raha ei lisäänny siirtämällä sitä seurojen taskusta liiton taskuun.

Kuntosuunnistuksen verollepanon tien päässä on se, että ”villit” tapahtumat lisääntyvät ja seurat alkavat yhtiöittää iltarasteja.

Tapaus Jukola

Jukolan viesti on oleellinen osa Suunnistusliiton taloutta. Kaukametsäläisten omistamasta ja seurojen järjestämästä tapahtumasta kilahtaa Suunnistusliiton kassaan 150 000 – 200 000 euroa. Suunnistusliitolle osansa toki suo, mutta tilanne on sikäli erikoinen, että kaikki taloudellinen riski on tapahtuman järjestävillä seuroilla. Pelkillä osanottomaksuilla Jukolan järjestävän seuran tulos olisi hädin tuskin nollassa, vuosien valtavan talkootyön jälkeen.

Samaan aikaan suunnistuksen ylivoinen ykköstuote Jukola ei näy juuri mitenkään Suunnistusliiton Internet-sivuilla ja liiton panos lajin ulkopuoliseen osallistujamarkkinointiin on olematon.

Liitto auttaa Jukola-järjestäjiä neuvottelemalla Jukolan viestin TV-sopimuksen. Siitä ilosta, että kansalliskirjailija Aleksis Kiven hengessä juostava Suomen suurin aikuisliikuntatapahtuma Jukolan viesti näkyy 500 miljoonan verorahoilla pyörivän Ylen kanavilla, saa järjestävä seura maksaa TV:n tuotantokustannuksia valtavan potin Ylen ulkopuoliselle yhtiölle. Suuruusluokka liikkuu edellä mainitun kilpailuveron tietämillä.

Toistaiseksi Jukolan viestille on löytynyt järjestäjiä. Mutta onko taloudellinen riski, valtava työmäärä ja siitä saatava hyöty järkevässä suhteessa? Sitä on varmasti pohdittu monessa seurassa Lappee-Jukolan jälkeen, jossa järjestäjä nieli kaatosateessa tappion karvasta kalkkia samalla kun liiton kassassa kilisi.

-Petri Ikävalko

P.S. Tätä kirjoitettaessa Olympiakomitean toimitusjohtaja ja Kulmalan tapaan Suunnistusliiton johdossa aikanaan toiminut Mikko Salonen loihi lausumaan Twitterissä: ”Ilman liiton työtä vuodesta 1935 alkaen ei olisi elinvoimaista seurakenttää eikä koko lajia Suomessa. Liitto on viime vuosina tukenut kuntosuunnistusbuumia merkittävillä investoinneilla mm. #rastilippu”.

Kumpi oli ensin, muna vai kana? Missä se suurin työ tehdään?

Suunnistusliiton Rastilippu-sovellusta käytti viime vuonna Tampereen Iltarasteilla kourallinen ihmisiä. Sitä ennen seurat ovat panostaneet vuosikymmeniä yhteistyöhön ja tapahtumien kehittämiseen.

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

MM-hiihdot


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 02.02.2021Nuorten MM-hiihtojen ohjelma
  2. 02.02.2021Tässä nuorten MM-joukkue Vuokattiin
  3. 18.02.2021Ylläs-Levin kohtalo selviää viimeistään 10. maaliskuuta
  4. 31.01.2021Joni Mäki sprinttikarsinnan kakkonen Falunissa – Bolshunov kaatui ja karsiutui
  5. 01.02.2021Niskasen pohjeluu murtunut
  6. 13.02.2021Kaksinkertainen MM-kävijä Saapunki hiihti tänään viimeisen kilpailunsa – ottaa varaslähdön vuorijuoksu-uralle
  7. 25.02.2021Tässä Suomen hiihtäjät yhdistelmäkilpailuihin
  8. 15.02.2021Maastohiihdon päävalmentaja Pasanen heitti mitalitavoitteen romukoppaan
  9. 23.02.2021MM-hiihtojen kahden ensimmäisen päivän aikatauluja aikaistettu
  10. 05.02.2021Oberstdorfin MM-hiihtojen ohjelma
  11. 10.02.2021Nuorten MM-ohjelmaan muutoksia
  12. 16.02.2021Kesäkeliä Oberstdorfiin ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  13. 07.02.2021Laura Mononen voitti Keravalla ja Kari Varis Ilmajoella – katsaus viikonlopun kotimaisiin hiihtotuloksiin
  14. 03.02.2021Pyhäjärvi avaa SM-kisatalven – Honkavuoren aluetta kehitetty kovasti
  15. 08.02.2021Upseerikokelas Koivisto taisteli torjuntavoiton vainoajastaan
  16. 01.02.2021Nepryaeva sormileikkauksessa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  17. 26.02.2021Niskanen luottaa pitkiin hihoihin Oberstdorfin lämmössä, Pärmäkoski sai ompeluapua Janne Ahoselta
  18. 19.02.2021Oberstdorfin keväinen sää tuntuu kotimaan pakkasten jälkeen helteiseltä – kisasää uhkaa laittaa suksihuollon rajuun testiin ensi viikolla alkavissa MM-kisoissa
  19. 15.02.2021Tässä Suomen joukkue Oberstdorfin MM-hiihtoihin
  20. 01.02.2021Suomi kahdeksan hiihtäjän voimin Ulricehamniin
  21. 09.02.2021Niilo Moilanen nuorten maailmanmestariksi!
  22. 19.02.2021Suhonen ja Haarala kaksoisvoittoon Ruotsin cupissa
  23. 20.02.2021Nuorten SM-hiihdot käynnistyivät Jyväskylässä
  24. 03.02.2021Johaug ja Kläbo Norjan MM-joukkueen kärjet: "MM-valinta ei ole koskaan helppoa Norjassa"
  25. 05.02.2021Kova pakkanen saattaa kiusata nuorten MM-hiihtoja
  26. 12.02.2021Päivitetty: Tässä Suomen joukkueet nuorten MM-viesteihin
  27. 31.01.2021Joensuu iloitsi uran parhaasta vauhdista – Norjalaiselle suullinen varoitus Vuorisen eteen leikkaamisesta
  28. 09.02.2021Niilo Moilanen ylivoimainen nuorten MM-hiihtojen sprinttikarsinnassa!
  29. 31.01.2021Luusuan vauhti ei riittänyt loppunousussa - "Oma taso on tuossa. Sukset pelasivat ja huolto pelasi"
  30. 12.02.2021Lindholm paras suomalainen 23-vuotiaiden 15 kilometrillä, Lapalus hiihti MM-kultaa