Minna Kauppi – Suunta/Vaisto paljastaa menestyksekkään uran synkät syöverit

Minna Kaupin elämäkerta ilmestyi tänään.

Minna Kaupin elämäkerta ilmestyi tänään.

Jos oli Minna Kaupin ylivoimassa ihmeteltävää hänen uransa aikana, niin vielä kovemmilta saavutukset tuntuvat, kun saa tietää niiden takana olleen krooninen sairaus, äidin sairaus ja kuolema sekä puolison alkoholismi ja masennus.

Uransa aikana Kauppi ei puhunut yksityiselämänsä rankoista asioista julkisesti, mutta tuore urheilijaelämäkerta Minna Kauppi – Suunta/Vaisto paljastaa avoimesti Kaupin elämän varjot.

Kauppi halusi pienestä pitäen huippu-urheilijaksi, mutta unelma joutui vaakalaudalle, kun hän parikymppisenä sairastui colitis ulcerosaan eli haavaiseen paksusuolentulehdukseen. Lääkitys saatiin täysin kohdilleen vasta vuosia myöhemmin, jolloin Kaupilla oli jo plakkarissa MM-mitaleitakin. Tauti kuitenkin muistutteli itsestään aika ajoin.

Kroonisen sairauden kanssa eläminen oli valitettavasti Kaupin perheessä tuttua jo Minnan syntymästä asti, sillä äiti Ritva sairastui MS-tautiin vain 30-vuotiaana. Ääripäisiä tunteita kuvastavat hetket, jolloin Kauppi on joutunut miettimään sairautta ja kuolemaa samaan aikaan kisojen ja menestyksen kanssa. Puoliso Pasi Ikosen voittaessa maailmanmestaruuden äiti oli sairauskohtauksen vuoksi sairaalassa, kuten kuumeileva Minna itsekin vielä samalla viikolla. Ritva kuoli vuonna 2005 Venlojen viestipäivänä.

Kolmas Kaupin elämän suuri koetus oli puolison alkoholismi ja masennus. Kauppi kertoo avoimesti, miten yritti kieltää asian itseltään ja halusi uskoa, mitä Ikonen tekemisistään kertoo. Lopulta juominen eteni siihen pisteeseen, että asia oli pakko myöntää. Huonojen ja hyvien jaksojen vaihdellessa suhde jatkui tuosta pisteestä vielä vuosia, mutta vuonna 2012 pari päätyi eroon. Pasi Ikonen on myöhemmin itse kertonut alkoholismistaan julkisesti.

Tuntuu käsittämättömältä, että Kauppi on pystynyt kaiken tämän keskellä suunnistamaan yhdeksän kertaa maailmanmestariksi.

Luomu-urheilijan tie

Mestaruuspäivien ohella kirjassa on muutenkin valtavasti iloa ja voimaa. Parasta Kaupin elämäntarinassa on malli siitä, että elämää ja urheilua on syytä elää omalla tavallaan, ei muiden ohjattavana. Kauppi oli luomu-urheilija: Harjoituspäiväkirjaksi kelpasi yliopiston kalenterin alareuna. Valmentajan kanssa työskentelemistä hän kokeili, mutta se jäi tosiaan vain lyhyeksi kokeiluksi, sillä Kaupin kohdalla kukaan ei voinut määrätä hänen tekemisiään. Tai ottihan hän toisenkin valmentajan. Kun Olympiakomitea vaati papereihin valmentajan nimeä, Kauppi kirjoitti parhaan ystävänsä Maria Rantalan nimen.

Maajoukkueen päävalmentaja Janne Salmea sapetti, kun Kauppi kieltäytyi toisinaan yhteisharjoituksista leirillä. Kaupin vuoro oli syötää kirosanoja, kun seuraava päävalmentaja Juha Taini antoi kotitehtäväksi kirjoittaa omasta suunnistusajattelusta. Ei kiinnostanut!

Kirjan lopussa kerrotaan voitonnälän hiipumisesta. Kauppi kärsi uransa loppuvaiheessa terveysongelmista, eikä hän silloinkaan paljastanut julkisuuteen, miten suuria vaikeuksia MM-kisoihin valmistautumiseen itse asiassa mahtui. Aiemmin hopea- ja pronssimitalit eivät kiinnostaneet, mutta uransa lopussa Kauppi huomasi, että muukin kuin voitto alkoi kelvata. Elämään alkoi vähitellen tulla muutakin sisältöä.

Urheilijana oleminen on kuitenkin niin kokonaisvaltaista, ettei se kokemus lähde ihmisestä:

”Kun luopuu urheilusta, luopuu itsestään. Iskee tyhjyys. Urheilu antaa liikaa, ja joillekin vain liikaa on tarpeeksi. Mutta minkä urheilu antaa, se myös vie. Sinut. Sinut se vie ikuisesti.”

Kaupin tarina on upea kasvutarina ja esimerkki oman tien kulkemisesta.

- Outi Hytönen

Tilaa kirja Premiumsport.fistä!

Tilaa!

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

MM-hiihdot


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 02.02.2021Nuorten MM-hiihtojen ohjelma
  2. 02.02.2021Tässä nuorten MM-joukkue Vuokattiin
  3. 18.02.2021Ylläs-Levin kohtalo selviää viimeistään 10. maaliskuuta
  4. 31.01.2021Joni Mäki sprinttikarsinnan kakkonen Falunissa – Bolshunov kaatui ja karsiutui
  5. 01.02.2021Niskasen pohjeluu murtunut
  6. 13.02.2021Kaksinkertainen MM-kävijä Saapunki hiihti tänään viimeisen kilpailunsa – ottaa varaslähdön vuorijuoksu-uralle
  7. 25.02.2021Tässä Suomen hiihtäjät yhdistelmäkilpailuihin
  8. 15.02.2021Maastohiihdon päävalmentaja Pasanen heitti mitalitavoitteen romukoppaan
  9. 23.02.2021MM-hiihtojen kahden ensimmäisen päivän aikatauluja aikaistettu
  10. 05.02.2021Oberstdorfin MM-hiihtojen ohjelma
  11. 10.02.2021Nuorten MM-ohjelmaan muutoksia
  12. 16.02.2021Kesäkeliä Oberstdorfiin ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  13. 07.02.2021Laura Mononen voitti Keravalla ja Kari Varis Ilmajoella – katsaus viikonlopun kotimaisiin hiihtotuloksiin
  14. 03.02.2021Pyhäjärvi avaa SM-kisatalven – Honkavuoren aluetta kehitetty kovasti
  15. 08.02.2021Upseerikokelas Koivisto taisteli torjuntavoiton vainoajastaan
  16. 01.02.2021Nepryaeva sormileikkauksessa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  17. 26.02.2021Niskanen luottaa pitkiin hihoihin Oberstdorfin lämmössä, Pärmäkoski sai ompeluapua Janne Ahoselta
  18. 19.02.2021Oberstdorfin keväinen sää tuntuu kotimaan pakkasten jälkeen helteiseltä – kisasää uhkaa laittaa suksihuollon rajuun testiin ensi viikolla alkavissa MM-kisoissa
  19. 15.02.2021Tässä Suomen joukkue Oberstdorfin MM-hiihtoihin
  20. 01.02.2021Suomi kahdeksan hiihtäjän voimin Ulricehamniin
  21. 09.02.2021Niilo Moilanen nuorten maailmanmestariksi!
  22. 19.02.2021Suhonen ja Haarala kaksoisvoittoon Ruotsin cupissa
  23. 20.02.2021Nuorten SM-hiihdot käynnistyivät Jyväskylässä
  24. 03.02.2021Johaug ja Kläbo Norjan MM-joukkueen kärjet: "MM-valinta ei ole koskaan helppoa Norjassa"
  25. 05.02.2021Kova pakkanen saattaa kiusata nuorten MM-hiihtoja
  26. 12.02.2021Päivitetty: Tässä Suomen joukkueet nuorten MM-viesteihin
  27. 31.01.2021Joensuu iloitsi uran parhaasta vauhdista – Norjalaiselle suullinen varoitus Vuorisen eteen leikkaamisesta
  28. 09.02.2021Niilo Moilanen ylivoimainen nuorten MM-hiihtojen sprinttikarsinnassa!
  29. 31.01.2021Luusuan vauhti ei riittänyt loppunousussa - "Oma taso on tuossa. Sukset pelasivat ja huolto pelasi"
  30. 12.02.2021Lindholm paras suomalainen 23-vuotiaiden 15 kilometrillä, Lapalus hiihti MM-kultaa