Norjalainen Fredrikstad SK on Venlojen viestin voittaja - näin viesti eteni

Venlojen viestin lähtö. Kuva: Touho Häkkinen

Venlojen viestin lähtö. Kuva: Touho Häkkinen

Norjalainen Fredrikstad SK on voittanut vuoden 2019 Venlojen viestin.

Nelikko Marianne Riddervold Kahrs, Marie Olaussen, Marianne Andersen ja Kamilla Olaussen tuli neljän osuuden jälkeen maaliin ensimmäisenä Kangasalan Heponiemen maaston haastavilta radoilta.

Avausosuus oli Halden SK:n Sabine Hauswirthin hallintaa. Sveitsiläinen karkasi muilta jo varhain viilettäen vaihtoon minuutin ja 21 sekunnin johtoasemassa. Tampereen Pyrinnön Anni-Maija Fincke vaihtoi toisena samalla kun ykkösjoukkueen aloittaja Lotta Karhola oli pulassa: Karhola vaihtoi lähes kuusi minuuttia kärjestä.

SK Pohjantähden Anna Haataja oli vielä suuremmassa pulassa vaihtaen kahdeksan minuuttia kärjestä. Muista ennakkosuosikeista viime vuoden voittaja Stora Tuna jäi peräti 11 minuuttia, joten ankkuri Tove Alexanderssonille tuli jo avausosuuden jälkeen liian pitkä etumatka kurottavaksi.

Nurmi nosti IFK Göteborgin kärkeen toisella osuudella

Toisella osuudella yksi suuri virhe pudotti Haldenin kärjestä ja Kirsi Nurmi nosti IFK Göteborgin kärkeen. Muut jäivät yli puolentoista minuutin päähän. Seuraavina vaihtoivat IFK Lidingö ja Fredrikstad SK. Tampereen Pyrinnön hyvä sija näytti kaatuneen jo avausosuudella, mutta sveitsiläisen Simona Aebersoldin tykkijuoksu toi joukkueen 72 sijaa ylöspäin kuudenneksi kahden ja puolen minuutin päähän kärjestä.

Suomalaisista kymppisakissa vaihtoivat lisäksi MS Parma, Paimion Rasti ja Espoon Suunta.

Göteborg ja Fredrikstad karkaavat muilta

Kolmannella osuudella erot joukkueiden välillä alkoivat kasvaa suunnistajien tehdessä virheitä. IFK Göteborgin Elin Månsson ja Fredrikstad SK:n Marianne Andersen etenivät kärjessä koko osuuden ajan vaihtaen 40 sekunnin etäisyydellä toisistaan.

Tampereen Pyrinnön Saila Kinni nosti joukkueensa kolmanneksi, mutta ero kärkeen oli jo yli neljä minuuttia. Seuraavilla sijoilla vaihtaneet Alfta Ösa ja Pargas IF pääsivät ankkuriosuudelle kuusi ja puoli minuuttia kärjestä.

Terävimmän kärjen takana oli tiukkaa, sillä sijat 6-20 vaihtoivat viimeiselle osuudelle reilun kahden minuutin sisällä toisistaan. Muun muassa Sofia Haajanen teki kolmannella osuudella erinomaista jälkeä nostaen joukkueensa kehnon alun jälkeen kymmenenneksi.

Olaussen ratkaisi voiton taitavalla suunnistuksella

Ankkuriosuudella voittomahdollisuudet oli lopulta kahdella seuralla. IFK Göteborgin Sara Hagström ja Fredrikstad SK:n Kamilla Olaussen etenivät puolimatkaa hyvin lähellä toisiaan, mutta rasti numero 10 koitui göteborgilaisten kohtaloksi. Hagströmin virhe vei Olaussenin muiden ulottumattomiin.

Olaussen jatkoi yksin kärjessä varmaa suunnistusta ja toi joukkueensa lopulta voittajana maaliin yli kolmen ja puolen minuutin voittomarginaalilla.
IFK Göteborgin Hagströmin eteneminen oli voiton vieneen pummin jälkeenkin epävarmaa ja Tampereen Pyrinnön Venla Harju lähestyi uhkaamaan ruotsalaisia kakkossijasta. Kakkossijan ratkaisu olikin dramaattinen, kun Hagtröm koukkasi aivan lopussa ollutta rastia. Ruotsalainen korjasi virhekurssinsa aivan viime hetkillä pitäen kakkossijansa. Parikymmentä sekuntia myöhemmin Harju lähti väärään suuntaan kohti viimeistä rastia. Näin IFK Göteborg otti viestissä kakkossijan ja Pyrintö taipui 20 sekuntia kolmanneksi.

Alfta Ösan Natalia Gemperle toi joukkueensa maaliin neljäntenä ja Anne Margrethe Hausken viidentenä. Marika Teinin Halden SK oli kuudes.
Kymppisakissa käytiin vielä teräviä loppukirejä. SK Pohjantähden Sari Anttonen kiri oululaiset toiseksi parhaana suomalaisena seitsemänneksi. Tasainen joukkuesuoritus ja Minna Kaupin erinomainen ankkuriosuus toi Lahden Suunnistajat yllättäen kolmanneksi parhaaksi suomalaisseuraksi sijalla 10.

Kahdenkymmenen sakkiin suomalaisista suunnistivat myös MS Parma, Koovee, Lynx, Pargas IF, Paimion Rasti ja Rastikarhut.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

Teemu Virtanen Hangosta Utsjoelle

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 01.06.2021Hiihdon seurasiirtoja: VHS, KHS ja Ski Jyväskylä vahvistuvat
  2. 26.05.2021Pohti SkiTeam vahvistui kahdella nuorella hiihtäjällä
  3. 28.05.2021Maastohiihdon B-maajoukkue ja U23-maajoukkue on nyt julkistettu – joukkueet tähtäävät yhdessä kohti 2026 talviolympialaisia
  4. 07.06.2021Torstaina Hanko-Utsjoki -urakkaan starttaava Virtanen haluaa 24 tunnin hiihdon maailmanennätyksen takaisin
  5. 31.05.2021Suomi saa nimetä olympialaisiin vain kuusi mieshiihtäjää – miesten olympiaviesti typistyy 11 maan kamppailuksi
  6. 27.05.2021Luusualle merkittävä sopimus uuteen talliin!
  7. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Virtanen selätti yli 200 kilometrin etapin Kokkolasta Ouluun
  8. 19.06.2021Hanko-Utsjoki: Kohti maalia!
  9. 22.06.2021Hakolalla murtuma – sivussa viikkoja normaaliharjoittelusta
  10. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Luontoäiti pakotti tauolle
  11. 18.06.2021Hanko-Utsjoki: "Hyvä Teemu, raskas päivä, raskas urakka!"
  12. 28.05.2021Teemu Virtasen hurja projekti – aikoo rullahiihtää Hangosta Utsjoelle
  13. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Kurikasta kohti Kokkolaa
  14. 02.06.2021Lauri Lepistö Jämin Jänteeseen – Vuorela arvelee Puijon pelkäävän
  15. 10.06.2021Teemu Virtanen starttasi Hangosta – katso aamun tunnelmat
  16. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rankka päivä vesisateessa – Mietaa Kurikassa vastassa
  17. 18.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä pitkä ja sateinen päivä kohti Inaria
  18. 10.06.2021Hanko-Utsjoki: Ensimmäisenä päivänä 160 kilometriä
  19. 18.06.2021Kyllönen Team Mäenpään riveihin
  20. 27.05.2021Luusua tallisopimuksestaan: Askel uralla eteenpäin
  21. 13.06.2021Hanko-Utsjoki: Pitkä päivä läpi Etelä-Pohjanmaan
  22. 09.06.2021Teemu Virtasen tunnelmat Hanko-Utsjoki -urakan aattona
  23. 14.06.2021Hanko-Utsjoki: Edessä reissun pisin päiväetappi
  24. 16.06.2021Hanko-Utsjoki: Perillä Rovaniemellä
  25. 19.06.2021Teemu Virtanen rullahiihti 1600 kilometriä Hangosta Utsjoelle!
  26. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Kemissä
  27. 17.06.2021Hanko-Utsjoki: Rovaniemen aamun volttilähdössä kovia ravureita
  28. 15.06.2021Hanko-Utsjoki: Pikataival Kemiin
  29. 12.06.2021Hanko-Utsjoki: Rekkamies ajaa kelillä kuin kelillä
  30. 11.06.2021Hanko-Utsjoki: Onnellisesti Porissa