Nuorille viestikultaa ja -hopeaa

Suomen kulta- ja kahden mitalin tahti jatkui nuorten EM-rastien viimeisenäkin päivänä. Viestistä Suomen 18-vuotiaiden poikien joukkue otti kultaa ja 16-vuotiaiden poikien joukkue hopeaa.

Tyttöjen sarjoissa Suomen sijoitukset olivat viides 16-vuotiaissa ja kahdeksas 18-vuotiaissa.

Kaikkiaan Suomi sai nuorten EM-kisoista Portugalista kuusi mitalia. Valmentaja Antti Örn oli tyytyväinen Suomen joukkueen esityksiin nuorten EM-kisoissa. Kirkkaimpana kruununa Suomi oli kisojen paras maa.

- Se oli iso juttu ja antaa uskoa tulevaisuuteen, Örn hehkutti.

Poikien kultajoukkueessa suunnistivat Arto Talvinen, Topias Ahola ja Aleksi Niemi. Talvinen teki aloitusosuudella kuudenneksi nopeimman ajan. Ahola ja Niemi olivat osuuksillaan toiseksi nopeimpia, mikä takasi Suomelle viestivoiton.

- Jokainen oli vuorollaan karussa omalla osuudellaan, mutta pienet virheet tasoittivat tilannetta niin, että vasta ankkuriosuudella Niemi pystyi ratkaisemaan, Örn selvitti.

Poikien kultajoukkueessa suunnistivat Arto Talvinen, Topias Ahola ja Aleksi Niemi. Talvinen teki aloitusosuudella kuudenneksi nopeimman ajan. Ahola ja Niemi olivat osuuksillaan toiseksi nopeimpia, mikä takasi Suomelle viestivoiton.

Nuorempien poikien sarjassa Suomen nousujohteista kisaa veivät Anton Salmenkylä (osuutensa 5.), Ollipekka Heikkilä (2.) ja Olli Ojanaho (2.). Tyttöjen sarjoissa mitalihaaveet kariutuivat yhteen heikompaan osuuteen.

Suunnistuksen nuorten EM-kisat, Caldas Da Rainha Portugali
Viestin tulokset
Pojat 16-v
1) RUS 1.18.59 (Vladislav Kiselev, Anton Kazenkin, Alexander Pavlenko), 2) FIN 1.20.54 (Anton Salmenkylä, Ollipekka Heikkilä, Olli Ojanaho), 3) SUI 1.23.15 (Pascal Buchs, Andrin Grundler, Joe Hadorn).
Tytöt 16-v
1) CZE 1.24.27 (Tereza Cechova, Barbora Vyhnalkova, Barbara Vavrysova), 2) HUN 1.29.55 (Reka Dalia Pataki, Krisztina Gera, Hanga Szuromi), 3) DEN 1.31.55 (Nikoline Tillingsöe, Astrid Maag, Josefine Lind), 5) FIN 1.34.34 (Alexandra Enlund, Veera Klemettinen, Noora Koskinen).
Pojat 18-v
1) FIN 1.40.03 (Arto Talvinen, Topias Ahola, Aleksi Niemi), 2) NOR 1.41.20 (Sigur Heggedal, Stian Sundsvik, Andreas Solberg), 3) FRA 1.41.35 (Loic Marty, Arnaud Perrin, Nicolas Rio).
Tytöt 18-v.
1) SWE 1.35.14 (Johanna Öberg, Felicia Stuhlhofer, Sara Hagström), 2) SUI 1.35.34 (Lisa Schubnell, Kerstin Ullmann, Sandrine Müller), 3) RUS 1.40.55 (Daria Korobejnik, Anastasia Danilova, Marina Trubkina), 8) FIN 1.46.30 (Niina Hulkkonen, Emmi Jokela, Anna Haataja).

- Suomen Suunnistusliitto

 

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350

Kuuntele uusin podcast!

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2021Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?
  2. 15.10.2021Hiihdon olympiavoittaja sai aivoverenvuodon
  3. 22.10.2021Ristomatti Hakola vaihtoi valmentajaa
  4. 03.10.2021Kestävyysurheilija saa olla vahva – voimaharjoittelusta lisää potkua suoritukseen: osa I
  5. 01.10.2021Anita Korva: "Tosi haastavaa on ollut palata siihen ammattimaiseen tekemiseen ja sille tasolle, jolla olin"
  6. 22.10.2021Bolshunov ensi viikolla Olokselle – Tykkikisoista tulossa kovatasoiset
  7. 11.10.2021Maastohiihdon ohjelma Pekingin olympialaisissa
  8. 03.10.2021Näin Team Edux harjoitteli Vuokatissa
  9. 04.10.2021Isometsän elämäkerta ja muita hiihtouusia lyhyesti
  10. 05.10.2021Pärmäkoski valmistautuu olympialaisiin parhaiden kausiensa reseptillä
  11. 12.10.2021Vuokatti Ski Team Kainuu haluaa menestyä sekä miesten että naisten viesticupissa
  12. 08.10.2021Matti Heikkisellä sormensa pelissä Team Mäenpään uuden pääyhteistyökumppanuuden kanssa
  13. 08.10.2021Hans Christer Holund ei tehoilla mässäile
  14. 14.10.2021Östberg ei vieläkään valmis täysipainoiseen harjoitteluun – jää pois korkeanpaikanleiriltä
  15. 29.09.2021Saako Northug kilpailla ensi talvena?
  16. 09.10.2021Hommelvik GP suorana – mukana Iversen ja Tönseth
  17. 12.10.2021Piippo harjoittelut syksyn onnistuneesti Denverissä
  18. 29.09.2021Lauri & Verkku Diaries: Ensimmäiset hiihdot lumella ja legendaarinen Vuokatinvaaran testijuoksu!
  19. 30.09.2021Näin Skandinavia Cupia hiihdetään ensi talvena  – Suomelta jää yksi viikonloppu väliin
  20. 29.09.2021Podcast: Jasmi Joensuu ja Heli Heiskanen puhumassa rullahiihdosta
  21. 06.10.2021Hiihtoviikko-podcast: Harjoittelu ensilumilla - Mieto muistelee Ramsauta ja Jerismajaa
  22. 12.10.2021Frida Karlsson: "Eniten kehitystä tulee lähellä rajoja"
  23. 13.10.2021Hiihtoviikko-podcast: Vieraana Simo-Viljami Ojanen – Mieto muistelee omaa loppusyksyn harjoitteluaan
  24. 08.10.2021Ilkka Jarva puhuu Valmentajan äänellä -podcastissä huippuvaiheen valmennuksesta
  25. 28.09.2021IS: Ohtosen ja Korvan yhteistyö päättynyt
  26. 04.10.2021Ismo Hämäläinen pohtii Suomen hiihtolajien nykytilaa ja tulevaisuutta italialaisportaalin haastattelussa
  27. 26.09.2021Yläkouluikäisille enemmän tasatyöntöä, sauvoittaluistelua ja jalkaisin tehtyjä nopeusharjoituksia
  28. 14.10.2021Yle: Koronatestauksesta tulossa jälleen valtavat lisäkustannukset Hiihtoliitolle
  29. 25.09.2021Pargas IF satsaa olosuhteisiin ja yhdessä tekemiseen
  30. 20.10.20215. Hiihtovarusteet – Mieto muistelee 70-luvun välinemurrosta