Sprintin MM-hopeamies Anders Holmberg Hevoskuurin haastattelussa

AndersHolmbergIII_intro07091127-vuotias ruotsalaistähti Anders Holmberg kertoo minkälainen paikka Sveitsi on urheilijalle sekä kertoo harjoittelustaan. Hevoskuuri sai kunnian haastatella Sveitsissä asuvaa toisen polven huippusuunnistajaa.

AndersHolmbergIII070911Anders Holmberg pääsi hiukan yllättäen juhlimaan MM-hopeaa sprintissä. Kuva: Hevoskuuri.fiRanskan MM-kisat olivat melkoinen mitalisade ruotsalaisille. Yhteensä kymmenestä mitalista kahdessa osuutensa oli Anders Holmbergilla, joka kisojen ensimmäisenä finaalipäivänä otti sprintissä hopeaa ja kisojen päätöspäivänä aloitti Ruotsin pronssisen viestijoukkueen suorituksen. Nämä olivat Holmbergin ensimmäiset MM-kisat.

Hevoskuuri sai kunnian haastatella Sveitsissä asuvaa toisen polven huippusuunnistajaa.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kaikille ruotsalaishuipuille melkoista pyöritystä. Haastatteluja on tullut joka suunnasta ja ihmiset ovat selvästi kiinnostuneita metsien sankareista. Viime päivinä tahti on hieman rauhoittunut ja paluu arkeen sekä keskittyminen vielä käynnissä olevaan kisakauteen jatkuu.

-Toivon mukaan viime viikkojen mediamylly auttaa sponsorimarkkinoilla, Holmberg miettii raskailtakin tuntuneita päiviä.

Monille suomlaisille Holmberg saattoi olla täysin vieras nimi, mutta varsinkin juniorisarjoissa on tullut menestystä. Lisäksi viime vuonna mies oli mukana jo Bulgarian EM-kisoissa. 10milassa Holmberg ankkuroi Järlan neljännelle tilalle. Miehelle itselleen sprintin hopeamitali oli ja ei ollut yllätys.

-En ollut koskaan aikaisemmin juossut niin hyvälle sijalle missään arvokisassa tai maailmancupin sprintissä, mutta toisaalta tiesin, että minulla on tuollaisen suorituksen saavuttamiseen vaadittava taso. Olenhan harjoitellut monta vuotta maailman parhaiden sveitsiläisten kanssa, Holmberg sanoo.

Sprinttikuuri NORTin jälkeen

Järlan parhaan suunnistajan tittelin Olle Boströmin kanssa jakavan Holmbergin sprinttisuunnistus on ollut melkoista aaltoliikettä. Mukaan mahtuu hyviä otteita, mutta myös huonompia suorituksia. Nordic O-Tourin jälkeen Holmberg päätti kuitenkin aloittaa sprinttisatsauksen, olihan tourilta jäänyt käteen sijoitukset 6. ja 10. henkilökohtaisilta sprinttimatkoilta sekä paikka MM-sprintissä.

-Tiesin, että voin saada itsestäni irti enemmänkin kuin NORTilla.

AndersHolmberg070911Anders Holmberg sai MM-sprintissä itsestään kaiken irti. Kuva: Hevoskuuri.fiViimeisten viikkojen sprinttipainotteinen treeni tuotti tulosta ja viimeistelyharjoituksissa näyttikin hyvältä.

-Olin ottanut askeleen eteenpäin ja pärjäsin loistavasti kaikkein kovimpiinkin kilpakumppaneihini verrattuna. Silloin asetin tavoitteeseni kuuden parhaan joukkoon sijoittumisen. Olihan se mitali sitten pelkkää bonusta ja aivan mahtavaa, Holmberg muistelee.

Seuraavan päivän pitkä matka ei uunituoreelta mitalistilta mennytkään aivan odotusten mukaisesti. Jalat olivat yksinkertaisesti tyhjät rajun sprintin jälkeen. Suunnistus sujui erinomaisesti, mutta jalat eivät vieneet eteenpäin ja tuloksena oli 19. sija ja pettymys.

-Satsasin sprinttiin ja pitkään yhtä paljon. Pitkällä tavoittelin sijoitusta kymmenen sakkiin, joka ei sitten toteutunut. Juuri nyt se ei harmita, otinhan kuitenkin kaksi mitalia, mutta tulevaisuudessa tiedän mitä minun on tehtävä ennen ensi vuoden MM-pitkää.

Holmbergin toinen mitali tuli päätöspäivänä viestistä, jonne hän pääsi mukaan takaoven kautta. Päivää ennen viestiä Ruotsin joukkueenjohto määräsi viestikolmikoksi David Anderssonin, Olle Boströmin ja keskimatkan MM-hopeamitalisti Peter Öbergin. Viestipäivänä kello 11 Öberg kuitenkin tunsi itsensä vielä aivan liian väsyneeksi keskimatkan jäljiltä, jolloin Holmberg nostettiin joukkueeseen.

-Onneksi olin jo valittu etukäteen varamieheksi, joten tiesin valmistautua viestiin, Holmberg pohtii viestipäivää.

Lopulta lauantaina kolmikko Holmberg, Boström ja Andersson saivat kaulaansa pronssimitalit. Sprintin henkilökohtaisen ja viestimitalin välille Sveitsin Baselissa asuva 27-vuotias Holmberg ei osaa tehdä eroa. Molemmat tuntuvat yhtä hyviltä.

-Olen unelmoinut MM-mitalista niin pitkään ja sitten vihdoin sain niitä kaksi. Se on fantastista, mies hehkuttaa.

AndersHolmberg070911_viestiposeerausAnders Holmbergin loistavat MM-kisat kruunasi viestin MM-pronssi. Kuvassa Anders Thierryn vieressä oikealla. Kuva: Hevoskuuri.fiSveitsi hyvä paikka huippu-urheilijalle

Holmberg muutti Baseliin vuonna 2008. Hän työskentelee tällä hetkellä maailman suurimmalla vitamiinintuottajalla DSM:llä. Tarkempi työpiste on yhtiön sisäänostoyksikössä ja miehen titteli on analyytikko. Työ on kokopäivätyötä, joten päivät kahdeksasta neljään kuluvat tiiviisti toimistossa. Työajan ulkopuolella treeniseuraa riittää, eikä kovista harjoituskumppaneista ole puutetta. Tämän Holmberg näkee selvänä etuna. Harjoituskumppanit eivät esittelyjä kaipaa, sillä varsinkin viikonlopun kisoissa on mukana Sveitsin parhaimmisto Merzistä Hubbmanniin. Käytännössä tämä tarkoittaa lähes kaikkia maailman parhaita Ranskan Thierry Gueorgiouta ja pohjoismaalaisia lukuunottamatta.

-Ei ole kivaa tulla piestyksi joka treenissä. Yhdessä harjoittelu sparraa, ja on koko ajan oltava hivenen parempi kuin eilen vastatakseen harjoituskaverien vauhtiin.

Muutenkin Holmberg näkee Sveitsin erinomaiseksi huippu-urheilijan kotipaikaksi. Hänen mukaansa maan pieni maantieteellinen koko tekee sen, että kaikki on lähellä. Lisäksi harjoitella voi monella eri tavalla sekä kesällä, että talvella.

Ranskan MM-kisojen "jytky" ei tullut minkään suuren muutoksen kautta, vaan usean vuoden ehjänä ja terveenä tehty harjoittelu kantoi hedelmää nyt. Lisäksi usean vuoden harjoittelu sveitsiläisten kanssa on tuonut lisää nopeutta ja varmuutta.

-Ensimmäisinä aikuisten sarjan vuosina oli paljon loukkaantuneena, eikä harjoitteluun tullut jatkuvuutta. Uskon, että nimenomaan jatkuvuus on se joka vie eteenpäin kestävyyslajeissa, mitä suunnistuskin on, Holmberg pohtii.

No miten Anders sitten harjoittelee?

-En ole mikään suurten määrien mies vaan luotan enemmänkin koviin treeneihin. Viime talvena harjoitteluni koostui tietyistä avaintreeneistä, jotka halusin tehdä joka viikko. Esimerkkiviikossani olen harjoitellut maailmancup mielessä

Se näyttää seuraavalta:

Esimerkkiviikko

Maanantai: Voima, loikka ja juoksutekniikkaharjoitus 2h (avainharjoitus)

Tiistai: 80 minuuttia juoksua reippaasti noin 480 metrin noususummalla (avainharjoitus)

Keskiviikko: 40 minuuttia kevyttä juoksua töissä lounastunnilla + iltapäivällä intervalliharjoitus, jonka tehokas aika 24 minuuttia (avainharjoitus)

Torstai: Pyörällä töihin 45min + pyörällä kotiin pidempää ja mäkistä reittiä pitkin 1h 25min

Perjantai: Kevyt voimaharjoitus 20min + juoksua 1h

Lauantai: Biofarm-cup sprinttikilpailu

Sunnuntai: Sveitsinmestaruusviesti, avausosuus

Isäsi Hans Holmberg oli yksi maailman parhaita suunnistajia takavuosina. Kuinka paljon hän on opettanut sinua ja vaikuttanut uraasi?

-Pienenä poikana oli jännittävää ajatella, että hän oli maajoukkuesuunnistaja. Ja tietenkin se on vaikuttanut paljon uraani. Isäni on opettanut minua paljon ja ollut tukena vuosien aikana. Hän ei varsinaisesti valmenna minua, koska hän ei ehkä ole tarpeeksi perillä päivittäisistä tekemisistäni, mutta hän on erinomainen koutsi, joka osaa antaa hyviä vinkkejä. Se on hienoa se!

Nyt kun ensimmäiset MM-mitalit ovat kaulassa niin tuskin olet vielä naulaamassa kenkiä seinään. Ensi vuoden MM-kisat käydään Sveitsissä ja tilanteesi on herkullinen. Minkälaisin tavoittein lähdet kisoihin ja mille matkoillle aiot panostaa?

-Sprintti, pitkä ja viesti ovat ne matkat joihin panostan eniten ja tietenkin Sveitsin kisat ovat iso tavoite. Tämänhetkinen tavoitteeni on kehittää itseäni pitkän matkan juoksijana, jotta voin tehdä paremman esityksen ensi kesänä. Sijoitustavoitteet asetan vasta lähempänä kisoja kun tiedän oman fyysisen ja teknisen kapasiteettini suhteessa muihin. Ja tietenkin minun pitää ensin tulla valituiksi kisoihin!

Tämän vuoden MM-kisoissa oli mukana kolme juoksijaa seurastasi Järla Orienteringista (Lisäksesi Olle Boström sekä Irlannin David Healy). Sinä ja Olle saitte heti mitaleita. Lisäksi joukkueenne oli neljäs 10milassa ja on noussut yhdeksi maailman parhaista suunnistusseuroista. Mikä merkitys Järlalla on sinulle?

-Myös Järlalla on ollut suuri merkitys uralleni ja panostukselleni suunnistuksen parissa. Se on mahtava seura kaikkine loistavine yksilöineen, jotka tekevät sen, että jokainen seuratreeni ja kisamatka on kuin juhlaa. Sitä on aika vaikea kuvailla, yksinkertaisesti vain pidän Järlasta!

Ja sitten vielä viimeinen kysymys: Olen kuullut omin korvin, että puhut erittäin sujuvaa suomea. Esimerkiksi sananparret "pukumies", "hyvä kaiku" ja " sauna palaa" tulevat kuin suomea äidinkielenään puhuvan suusta, vaikka yleensä ruotsalaisen yritykset lausua suomen kieltä epäonnistuvat ennen kuin ne alkavatkaan. Mistä olet kieltä oppinut?

-Hahah! Nuo on opittu kaikilta suomalaisilta suunnistajakavereilta.

Kiitoksia paljon Anders ja tsemppiä syksyn ruotsinmestaruuskisoihin ja tulevan talven harjoitteluun!

Anders Holmbergia haastatteli Juho-Veikko Hytönen



KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 21.12.2020Tour de Skin ohjelma 2021
  2. 13.01.2021Lukijan mielipide: Avoin kirje Aluehallintovirastoille, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sekä kuntapäättäjille kilpailujen järjestämisestä
  3. 02.01.2021Kyllönen ja Hyvärinen voittoihin Kuopiossa
  4. 27.12.2020Jari Isometsä: Tuottavuus ennen tuntimääriä, rytmitykseen huomiota
  5. 12.01.2021Salomon ja Atomic lanseeraavat uuden liikuteltavan maastohiihtositeen
  6. 09.01.2021Björgenin anomus hylättiin - ei saa hiihtää Marcialongassa
  7. 21.12.2020Tässä Suomen joukkue Tour de Skille!
  8. 11.01.2021Vantaan Suomen Cupiin luvassa lunta taivaan täydeltä – Katso lähtölistat
  9. 08.01.2021Kläbo voittoon Norjassa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  10. 16.01.2021Ari Luusua onnistui parinkymmenen asteen pakkasessa – ”Rajua leikkiä, vaikka vauhtia ei pidetty”
  11. 17.01.2021Viikonloppuna hiihdettiin kolme kisaa kotimassa – tässä tuloskatsaus
  12. 21.12.2020Northugille linnatuomio
  13. 15.01.2021Seitsemän suomalaista mukana La Diagonelassa – raju lumentulo rajoittanut liikkumista Alpeilla
  14. 21.12.2020Ruotsi julkisti joukkueensa Tour de Skille
  15. 09.01.2021Näin Tour de Skillä jaetaan palkintorahoja
  16. 07.01.2021Suomen joukkuessa kaksi positiivista koronatestitulosta – myös Ruotsin Linn Svahnilla positiivinen testitulos
  17. 29.12.2020Kuopiossa hiihdetään kilpaa viikonloppuna – maajoukkuehiihtäjiä mukana
  18. 13.01.2021Martti Jylhä mukana kisaladuilla – tässä hiihdon Suomen Cupin viestijoukkueita
  19. 16.01.2021Ari Luusua hiihti kymmenenneksi Visma Ski Classics -kauden avauksessa
  20. 09.01.2021Parttimaa ja Virolainen voittoihin Hollolassa
  21. 04.01.2021Ylläs-Levi – Suomen Lapin taikaa keväthangilla
  22. 09.01.2021Johaug ja Röthe voittoihin Norjassa
  23. 19.12.2020Anderssonilla ja Karlssonilla kova kiri leirikilpailussa – koronasta parantunut Kalla kaukana kärkikaksikosta
  24. 26.12.2020Harjoitusohjeita hiihtäjille 75 vuoden takaa
  25. 06.01.2021Pärmäkoski ennakoi loppukiritaistelua Tour de Skin takaa-ajoon
  26. 07.01.2021Väärä hälytys: Tour de Skin suomalaishiihtäjät terveitä
  27. 02.01.2021Kerttu Niskanen keskeytti Tour de Skillä
  28. 03.01.2021Kyllönen löytämässä terävyyttä, Hyvärinen sai positiivisia merkkejä
  29. 08.01.2021Tour de Ski taittuu loppusuoralle – Krista Pärmäkoski jatkaa kärkikympissä ja Markus Vuorela virittää kiriä
  30. 27.12.2020Bonussekunnit ja muita Tour de Skin sääntöjä