Suunnistaja Petteri Muukkonen vaihtaa seuraa

Petteri Muukkonen suunnistaa ensi kaudella OK Trianissa. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Petteri Muukkonen suunnistaa ensi kaudella OK Trianissa. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Kokenut Petteri Muukkonen vaihtaa suunnistuksen puolella edustusseuraansa.

Vehkalahden Veikoissa viime vuosina suunnistaneen Muukkosen uusi seura on itäuusimaalainen OK Trian.

Aiemmin Muukkonen on edustanut Keravan Urheilijoita, MS Parmaa ja vuodesta 2009 lähtien Vehkalahden Veikkoja.

Äskettäin 40 vuotta täyttänyt Muukkonen on kiertänyt urallaan viidet suunnistuksen MM-kilpailut, niistä viimeisenä Sotkamon kisat 2013. Aichin MM-kilpailuista Japanissa 2005 hän sijoittui viestissä viidenneksi ja keskimatkalla kahdeksanneksi.

Kotimaisen suunnistuksen Huippuliigan kokonaiskilpailun Muukkonen on voittanut neljä kertaa. Hänellä on Suomen mestaruudet pitkällä matkalla 2003 ja 2005, erikoispitkällä matkalla 2010 ja 2011 sekä viestissä 2010 ja sprintissä 2011. Tänä vuonna Muukkonen on miesten Suomen rankilistalla sijalla 42.

Muukkonen on menestynyt myös maastojuoksussa ottamalla pronssia pitkällä matkalla vuonna 2011. Vuosi sitten hän juhli rogainingin MM-kultaa Kiilopäällä yhdessä Hannu-Pekka Pukeman kanssa ja tänä kesänä hän voitti 40-vuotiaiden maailmanmestaruuden Virossa sekä sprintissä että pitkällä matkalla.

– Saamme olla erittäin kiitollisia tästä kovasta vahvistuksesta. Petteri tuo tunnollisena harjoittelijana, todellisena huippu-urheilijana ja myös esikuvana meille valtavan lisäboostin niin eliitti- kuin kuin juniorisuunnistukseen. Toivotamme Petterin perheineen todella lämpimästi OK Trianin perheeseen ja aktiiviseen toimintaan, OK Trianin puheenjohtaja Jari Johansson kertoo seuran Facebook-sivuilla.

Parin viime vuoden aikana Suomen kärkiseurojen joukkoon nousseen OK Trianin viestitulokset voivat Muukkosen siirron myötä parantua entisestään. Lappee-Jukolassa Trian oli 12:s ja syyskuun SM-viestissä joukkue oli pronssilla.

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350


Kuuntele uusin podcast!

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 20.11.2021Iivo Niskanen voittoon Oloksella venäläisten katsastuskilpailussa - Bolshunov 5:s
  2. 21.11.2021Niskanen jälleen mukana venäläisten katsastuskilpailussa – Bolshunov väläytteli nousukuntoa
  3. 08.11.2021Oloksella tulevana viikonloppuna kovat karkelot – Tykkikisaradio välittää kisatunnelmat kotiin
  4. 18.11.2021Katso Taivalkosken Suomen Cupin lähtölistat – Iivo Niskasta lukuun ottamatta parhaat mukana
  5. 11.11.2021Tykkikisaradio: Täältä kuulet perjantain sprintin
  6. 29.11.2021Tässä hiihtäjät maailmancupin osakilpailuihin Lillehammeriin
  7. 12.11.2021Gimmler ja Ustiugov voittoihin Oloksella – Kyllönen toinen naisissa
  8. 14.11.2021Pärmäkoski voittoon Oloksella
  9. 12.11.2021Niskaset avaavat kilpailukautensa – Kuuntele Tykkikisaradiota lauantaina täältä
  10. 23.11.2021Rukalle ennustettu tulipalopakkasia
  11. 14.11.2021Pärmäkoski, Roponen ja Piippo avaavat kilpailukautensa - kuuntele Tykkikisaradiota täältä
  12. 22.11.2021Tässä Suomen hiihtäjät maailmancupin avaukseen Rukalle
  13. 13.11.2021Venäläiset lyönyt Niskanen: Hyvä avaus
  14. 22.11.2021Raju seula Norjan joukkueeseen – superlupaus Fossesholm ulkona
  15. 13.11.2021Hyvärinen vauhdissa Kainuun Talvikisoissa
  16. 30.11.2021Uutta tietoa Markus Vuorelan tilanteesta
  17. 13.11.2021Oloksen olosuhteista nauttiva Bolshunov kertoi Kestävyysurheilulle terveystilanteestaan
  18. 12.11.2021Video: Naisten sprintin ratkaisuhetket ja Anne Kyllösen kommentit
  19. 26.11.2021Niskanen ladulle ennen kovimpia haastajiaan – katso lähtölistat
  20. 04.12.2021Tässä Suomen joukkueet Lillehammerin viesteihin
  21. 21.11.2021Johaug ja Amundsen ykkösiä Norjassa – Olokselta vauhtia hakenut Theodorsen vakuutti
  22. 02.12.2021Maailmancup-kausi jatkuu perjantaina sprinteillä – katso lähtölistat
  23. 13.11.2021Siviilipalveluksen valinneelta Ståhlbergiltä kelpo hiihto Oloksella
  24. 14.11.2021Oloksen Tykkikisat: Niskanen voittoon vapaallakin
  25. 06.11.2021Video: Sprintin väliin jättänyt Hakola hiihtää viestissä
  26. 20.11.2021Johaug omaa luokkaansa Norjan hiihtokauden avauksessa - Holund voittoon miehissä
  27. 02.12.2021Kläbon manööverille päätös
  28. 19.11.2021Suhonen sivuun Taivalkosken Suomen Cupista
  29. 21.11.2021Hakolan ylivoimaa Taivalkoskella
  30. 05.11.2021Mäki ja Suhonen sivuun Vuokatin sprintistä