Suunnistusliitto palkitsi

Saila Kinni valittiin vuoden suunnistajaksi. Kuva: Aapo Laiho

Saila Kinni valittiin vuoden suunnistajaksi. Kuva: Aapo Laiho

Suunnistusliitto palkitsi vuoden parhaita urheilijoita ja ansioitunutta seuraväkeä kauden päätöstilaisuudessaan lauantaina.

Rastitreffeillä Turussa vuoden 2014 seurana palkittiin Espoon Suunta. EsSu on profiloitunut nuorisovalmennukseen panostavana seurana, jossa toiminta on kannustavaa, kaikki huomioivaa ja eteenpäin suuntaavaa. EsSu on kunnostautunut myös hyvänä kisajärjestäjänä muun muassa Huippuliigan vakijärjestäjänä.

- Espoon Suunta haluaa olla suunnistusseura, johon kaikkien on mukava kuulua. Tavoitteemme on olla koko perheen suunnistusseura. Nuorisotoiminta on pitkään ollut seuran lippulaiva ja on hienoa, että seuran tekemä työ huomioidaan. Erityisen iloisia olemme siitä, että tämä palkinto osuu tähän vuoteen, kun kasvattamamme nuoriso on antanut viitteitä läpimurrosta kansainvälisellä huipputasolla, EsSun puheenjohtaja Marko Halén iloitsi.

parhaana suunnistajana palkittiin Saila Kinni, jonka seitsemäs sija MM-keskimatkalla oli Suomen paras henkilökohtainen saavutus suunnistuksen MM-kisoissa Italiassa.

Palkittujen urheilijoiden rivi on tänä vuonna naisvoittoinen, sillä Mervi Pesu palkittiin Vuoden hiihtosuunnistajana ja Marika Hara Vuoden pyöräsuunnistajana. Hara voitti MM-kultaa sprintissä, hopeaa viestissä ja pronssia keskimatkalla, kun taas Pesu puolestaan voitti EM-kultaa pitkällä matkalla ja viestissä. Vuoden tarkkuussuunnistajana palkittiin Antti Rusanen kahden EM-mitalinsa siivittämänä.

Miika Kirmulan nuorten MM-kultaan ja Mikko Sirénin maajoukkueeseen valmentanut salolainen Hanna Kirmula palkittiin Vuoden valmentajana. Kirmula kuvaa päättynyttä suunnistuskautta huikeaksi kokemukseksi.

- Tämä oli huikea juttu. En tajua, miten siinä näin pääsi käymään. Tunnollinen perustyö on nostanut pojat tähän pisteeseen, punnitsee Kirmula menestyksen taustoja.

Imatralla kesäkuussa järjestetty maailmancupin osakilpailu palkittiin Vuoden PR-tapahtumana. Mikkeliläinen Rauni Muikku Navista palkittiin Vuoden ohjaajana. Hän on positiivinen persoona, joka on toiminut Navin suunnistuskoulun aktiivisena ohjaajana pitkään.

Vuosien varrella useissa ratamestaritehtävissä ansiokkaasti toiminut Heikki Peltonen Itä-Päijänteen Rastista nimettiin Vuoden ratamestariksi. Hän toimi tänä vuonna Suomusjärvellä järjestetyn SM-pyöräsuunnistuksen valvojana antaen ison panoksen kisojen onnistumiselle. Rovaniemeläinen Matti Kivelä palkittiin Vuoden kartoittajana ja Kuopio-Jukolan mediapalveluista vastannut Markku Riihinen tiimeineen Vuoden toimittajana.

Vuoden suunnistushenkilönä palkittiin tamperelainen Jukka Westerlund hänen vuosikymmeniä jatkuneesta työstään suunnistuksen eteen. Westerlundin pyörittämä Suunnistajan Kauppa on tuttu näky lähes kaikissa suunnistustapahtumissa eri puolilla Suomea.

Vuosittaisten palkintojen lisäksi Suunnistussäätiö palkitsi menestyneitä ja lupaavia urheilijoita stipendein. Kaikkiaan 30 eri urheilijaa, seuraa tai projektia vastaanotti säätiön eri rahastojen stipendejä tänä vuonna.

Vuoden 2014 Suunnistusliiton palkitut:

Vuoden suunnistaja Saila Kinni
Vuoden hiihtosuunnistaja Mervi Pesu
Vuoden pyöräsuunnistaja Marika Hara
Vuoden tarkkuussuunnistaja Antti Rusanen
Vuoden valmentaja Hanna Kirmula
Vuoden seura Espoon Suunta
Vuoden suunnistushenkilö Jukka Westerlund
Vuoden PR-tapahtuma Imatran maailmancupin osakilpailu
Vuoden ratamestari Heikki Peltonen
Vuoden kartoittaja Matti Kivelä
Vuoden suunnistustoimittaja Markku Riihinen ja Kuopio-Jukolan mediatiimi
Vuoden ohjaaja Rauni Muikku
Kunniamaininnat Fin5-suunnistusviikko ja Hiihtosuunnistuksen haastajaryhmän valmennus

KRV20 Kestavyysurheilu Helmikuu 2020 550 x 350


Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.04.2021Roponen tuplavoittaja Taivalkoskella
  2. 30.03.2021Maltsev hiihti Venäjän mestariksi vapaan väliaikalähtökilpailussa – Väsynyt Bolshunov vetäytyi kilpailusta alkuverryttelyn jälkeen
  3. 29.03.2021Maailman pisimmän hiihtokilpailun voitot Ruotsiin – Mursu ja Virtanen hiihtivät kymppisakkiin
  4. 11.04.2021Anders Aukland, Joar Thele ja Simen Östensen ovat hiihtäneet 550 kilometriä yhtä soittoa – tavoitteena 750 kilometrin lenkki
  5. 20.03.2021Perssonille ykköstila hurjan massakirin jälkeen Vålådalenissa – Ari Luusua jäi seitsemän sekunnin päähän voittajasta
  6. 21.03.2021Luusua survoi itsensä viimeisillä kilometreillä keulaan - ”Siellä on harvemmin käsirysyjä ja kolarointia”
  7. 26.03.2021SM-hiihdot käynnistyvät tänään Ristijärvellä – katso lähtölistat
  8. 18.03.2021Kotimainen hiihtokausi huipentuu SM-hiihtoihin Ristijärvellä ja Suomen Cup -finaaliin Rukalla
  9. 20.03.2021Ari Luusua ei suostunut jossittelemaan edellä hiihtäneen kaverin kaatumisella - ”Aika paljon poltin jo tunturissa”
  10. 20.03.2021Oberstdorfin MM-startti jäi viimeiseksi Norjan asussa – Martin Johnsrud Sundby lopettaa maajoukkueuransa
  11. 25.03.2021Lauri Vuorinen arvioi SM-viestin ennakkoasetelmat
  12. 06.04.2021Ski Team Mäenpää lopettaa yhteistyön Nordic Athleten kanssa
  13. 12.04.2021Luusuan päivän hiihtosavotta: 255 kilometriä
  14. 27.03.2021Luusua Årefjellsloppetin kolmas!
  15. 31.03.2021Bolshunov toi pariviestin ylivoimaisen voiton Arkangelille, vaikka joukkuekaveri oli vaikeuksissa
  16. 16.03.2021Bolshunov aikoo investoida 120 000 euroa rullahiihtomattoon
  17. 17.03.2021Ruotsalaistähdet huipputallien väreissä lauantain Visma Ski Classics -osakilpailussa
  18. 20.03.2021Keli ja latuprofiili vaikeutti suksivalintaa Ski Classicsissa - Ebba Andersson valitsi aamulla tasatyönnön, Heli Heiskanen pitopohjan
  19. 01.04.2021Petter Eliassenin hiihtoura päätökseen
  20. 21.03.2021Ari Luusua kiri kuudenneksi Tåssåsen Criteriumissa
  21. 09.04.2021Suomen Cup huipentuu Rukalle - katso lähtölistat
  22. 19.03.2021Ristijärven SM-hiihtoihin vain negatiivisella koronatestillä
  23. 17.03.2021Vuorinen leikkauspöydän kautta kohti ensi kautta
  24. 20.03.2021Ebba Andersson kiri Visma Ski Classicsin kauden kuudennen osakilpailun voittoon
  25. 28.03.2021Roponen Suomen mestariksi 30 kilometrillä
  26. 14.04.2021Huoltopäällikkö Norrgård hyppää Ruotsin maajoukkueen kelkkaan
  27. 21.03.2021Korsgrenin vire parani lauantaista, Fletenin kakkossija oli torjuntavoitto – Heli Heiskasen kotiinpaluu mutkistui
  28. 01.04.2021Näin Kari Varis valmistautui Ristijärven viidenkympin SM-kisaan
  29. 21.03.2021Sunnuntain Visma Ski Classics -osakilpailun reitti siirtyy pois tuntureilta
  30. 19.03.2021Vålådalsrennet lauantaina kovassa kelissä ja kovalla radalla