Asmo Halinen Hevoskuuri.fi:n advisoriksi

Hevoskuuri.fi Oy on saanut tuekseen uutta verta verkkojulkaisemisen ja –liiketoiminnan huipulta, kun Asmo Halinen liittyy yhtiön advisoriksi.

Halinen on toiminut muun muassa Iltalehden verkkoliiketoiminnan johtajana ja työskentelee tällä hetkellä Roviolla yhtiön eLearning-liiketoiminnan vetäjänä. Hän on toiminut vuosien varrella myös useiden kasvuyhtiöiden hallitus- ja advisor-tehtävissä.

- Olemme iloisia, että saimme tueksemme osaajan Suomen huipulta. Asmon aikana Iltalehti.fi kasvoi aiempaakin kirkkaammin Suomen luetuimmaksi verkkomediaksi ja olemme varmoja, että hänellä on annettavaa Hevoskuuri.fi:n lukijamäärien kasvattamiseksi sekä mediamme kaupallistamiseksi entistä paremmin, kommentoi Hevoskuuri.fi Oy:n toimitusjohtaja Petri Ikävalko.

Halinen on itse innokas aktiiviliikkuja, joka on seurannut Hevoskuuri.fi:n taivalta alkumetreistä.

- Kestävyysurheilun- ja liikunnan suosio on vahvassa kasvussa ja on hyvä, että verkkopuolelta löytyy Hevoskuuri.fin kaltainen media. Helmikuun 72 000 eri lukijaa on kohderyhmässä komea luku, mutta uskon, että seuraavan kahden vuoden aikana pystymme vielä merkittävästi parempaan, sanoo Halinen.

Kevään aikana on tulossa myös muita uutisia Hevoskuuri.fihin liittyen.

Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuukauden luetuimmat

  1. 25.11.2019Tässä Suomen maastohiihtäjät Rukan maailmancupiin
  2. 02.12.2019Suomen hiihtäjät Lillehammerin maailmancupiin valittu
  3. 16.11.2019Neprjajeva niukasti Pärmäkoskea nopeampi
  4. 18.11.2019Ruotsalainen kiinteistönvälittäjä yllätti maailmantähdet ampumahiihdon Norjan kauden avauksessa
  5. 20.11.2019Suomen Cupin Rovaniemen viikonlopun aikataulu ja lähtölistat
  6. 15.11.2019Venäläisvoitot Oloksella perjantaina – Kyllönen ja Olkkonen palkintopallille naisten sprintissä
  7. 16.11.2019Niskaselta myrskyvaroitus Oloksella
  8. 22.11.2019Yllätysvoittajat Beitostölenin kauden avauksessa – Johannes Hösflot Kläbo erittäin vaisu sprintissä
  9. 09.12.2019Suomen hiihtäjät maailmancupiin Davosiin ja Scandinavia Cupiin Vuokattiin
  10. 25.11.2019Norjasta 20 kovaa maastohiihtäjää Rukan maailmancupiin
  11. 25.11.2019Näin fluorikielto muuttaa maastohiihtoa
  12. 17.11.2019Niskanen voittoon myös vapaalla
  13. 16.11.2019Sergei Ustjugoville voitto Rovaniemen FIS-kilpailussa
  14. 06.12.2019Hiihdon maailmancup jatkuu Lillehammerissa - katso lähtölistat
  15. 07.12.2019Tässä Suomen joukkueet Lillehammerin viesteihin
  16. 26.11.2019Näin Rukalla hiihdetään viikonloppuna
  17. 19.11.2019Tove Alexandersson on maailmanmestari kolmessa lajissa – kokeilee talvella neljättä lajia maailmancupissa
  18. 17.11.2019Niskanen Neprjajevan jälkeen toiseksi Oloksella
  19. 20.11.2019Suomen Cup kerää maastohiihdon kotimaiset huippunimet Rovaniemelle
  20. 15.11.2019Neprjajeva ja Kyllönen nopeimmat sprinttikarsinnassa Oloksella
  21. 16.11.2019Niskanen otti murskavoittonsa tyynesti
  22. 25.11.2019Ruotsin maastohiihtojoukkue Rukalle valittu
  23. 01.12.2019Luusua kahdeksas Ski Classics -sarjan avauksessa
  24. 21.11.2019Ingvild Flugstad Östbergiä ei päästetä kilpailemaan Beitostöleniin eikä Rukalle terveyssyistä
  25. 15.11.2019Bolshunov ylivoimainen karsintavoittaja Oloksella
  26. 24.11.2019Johaug ja Krüger voittoihin Beitostölenissä
  27. 21.11.2019Sotshin olympialaisten 0,2 sekunnin ero mitalista pisti Iivo Niskasen harjoittelun uusiksi - ”Tasatyönnössä oli isoja puutteita”
  28. 29.11.2019Yllätyksiä Rukan naisten sprinttikarsinnassa: Kalla, Weng ja Karlsson ulos erähiihdoista – neljä suomalaista erähiihtoihin
  29. 25.11.2019Petter Northug tekee paluun hiihtoladuille Visma Ski Classics -sarjassa
  30. 22.11.2019Frida Karlsson kukisti Charlotte Kallan Jällivaaran vapaan kilpailussa

ulvang banneri