Ironmanin MM-kilpailut viikonloppuna – mukana 14 suomalaista

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Viikonloppuna ratkaistaan Ironmanin maailmanmestaruudet triathlonin täysmatkalla. Edessä on 3,6 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42 kilometriä juoksua Havaijin saaren Konalla.

Tällä kertaa kilpailu käydään 40. kertaa. Ensimmäisen kerran tittelistä kisattiin jo vuonna 1978.

Ironman-tapahtumia järjestetään vuoden ympäri lähes joka viikonloppuna, mutta tulevana lauantaina mukana ovat vain parhaat teräsmiehet ja –naiset. Kuka tahansa ei Konalle pääse kilpailemaan, vaan triatleetin on ensin menestyttävä yhdessä 39 vuosittain järjestettävässä Ironman-tapahtumassa. Jokaisessa Ironman-kilpailussa ikäluokkien ja Pro-sarjojen parhaat saavat osallistumisoikeuden Konalle. Lisäksi edellisenä vuonna Konalla menestyneet urheilijat saavat osallistumisoikeuden MM-kisaan.

Suomalaisittain jännittävimpiä hetkiä odotetaan naisten Pro-sarjassa, jossa Kaisa Lehtosella on onnistuessaan mahdollisuudet mihin vain. Yhteensä osallistumisoikeuden on saanut 14 suomalaista.

Kaikkien aikojen menestynein suomalainen Konan Ironmanilla on Pauli Kiuru, joka on sijoittunut Pro-sarjassa kolme kertaa kolmen parhaan joukkoon.
Viime vuonna Ironmanin maailmanmestareiksi kruunattiin Saksan Jan Frodeno ja Sveitsin Daniela Ryf. Paras suomalainen oli Kai Söderdahl, joka oli kaikkien kilpailijoiden joukossa sijalla 81 ja omassa ikäluokassaan (Miehet 45-49) toinen. Söderdahlin kultahaaveet kaatuivat viime vuonna rengasrikkoon.

Kilpailu alkaa varhain lauantaiaamuna paikallista aikaa. Pro-sarjat starttaavat 6.25 ja 6.30 ja muut sarjat tämän jälkeen. Havaijilla kello on 13 tuntia Suomen aikaa perässä, joten Suomessa kisaa saa ryhtyä seuraamaan lauantaina alkuillasta. Voittajia odotetaan maaliin sunnuntaina aamuyöstä.

Suomalaiset MM-Ironmanilla 2016:

Lehtonen Kaisa (Naiset pro)
Koistinen Minna (Naiset 30-34)
Oravamäki Maija (Naiset 40-44)
Lahtinen Minna (Naiset 45-49)
Knodt Riitta (Naiset 55-59)
Manninen Juuso (Miehet 20-24)
Utriainen Ilkka (Miehet 30-34)
Strömsholm Jani (Miehet 35-39)
Kotilainen Sami (Miehet 40-44)
Juvaste Simo (Miehet 45-49)
Stubb Alexander (Miehet 45-49)
Erat Pablo (Miehet 45-59) (edustaa kilpailussa Sveitsiä)
Jakobsen Kaisa (Naiset 50-54) (edustaa kilpailussa Tanskaa)
Lundberg Juha (Miehet 50-54)

Viime vuoden juttu miesten kilpailusta
Viime vuoden juttu naisten kilpailusta
Viime vuoden suomalaistulokset
Finntriathlon on koonnut Facebook-sivuillensa hienon tiivistelmän Ironmanin MM-kilpailuista suomalaisnäkökulmasta.
Kaikki osallistujat Ironman.com-sivustolla (PDF)


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2020Kaisa Mäkäräinen vauhdissa Kolilla
  2. 17.10.2020Mäkäräinen taas vauhdissa poluilla
  3. 12.10.2020Oloksen Tykkikisat peruttu – 30 vuoden historiaan katkos
  4. 23.10.2020Lapissa hiihdetään jo luonnonlumella!
  5. 15.10.2020Tulevan kauden suunnitusmaajoukkue valittu
  6. 25.10.2020Vuokatti Sport Biathlon Team kehittyy Mäkäräisen ja Nousiaisen kokemusta hyödyntäen
  7. 09.10.2020Northug treenaa jälleen!
  8. 22.10.2020Yleisöllä pääsy ampumahiihdon maailmancupin avaukseen
  9. 27.09.2020Mari Eder viides ampumahiihdon kaupunkikilpailussa Saksassa
  10. 27.09.2020Peiponen ylivoimainen mestari SM-maastojen kympillä – Kiekara keskeytti ensimmäisten kilometrien jälkeen
  11. 08.10.2020Team Electrofit tekee paluun Visma Ski Classics -sarjaan
  12. 10.10.2020Miska Poikkimäki totuttelee uuteen arkeensa: "On luottavainen fiilis"
  13. 06.10.2020Pärmäkosken harjoituskausi sujunut ilman ongelmia
  14. 21.10.2020Magner Dalen: Harjoittelemme rajoilla ja välillä ylikin
  15. 07.10.2020Pärmäkoski puhuu avoimesti ravintoasioista ja painosta sekä paljastaa suosikkipitsansa reseptin
  16. 12.10.2020Suomi neuvottelee tulevan talven nuorten MM-hiihdoista
  17. 28.09.2020Mårten Boström juoksi kolmanneksi Lidingöloppetissa
  18. 28.09.2020Juho Mikkonen tuunasi kesäharjoitteluaan MM-kisojen 50 kilometriä mielessään
  19. 02.10.2020Hiihtoliitto vailla markkinointijohtajaa – Töykän lähtö tuli yllätyksenä
  20. 17.10.2020Rantanen ja Suna mestarit suunnistuksen SM-erikoispitkällä
  21. 07.10.2020Polarilta markkinoille uusi lippulaivamalli
  22. 27.09.2020Ihamäki kympin voittaja Kurikan SM-maastoissa
  23. 02.10.2020Oona Kettunen tyytyväinen vapaan hiihtonsa kehitykseen: "Tekninen puoli on pikkuhiljaa mennyt eteenpäin"
  24. 20.10.2020Iivo Niskasen kauden ensimmäinen tosi testi Rukalla – "Perusasiat ovat toistaiseksi johtaneet kehitykseen"
  25. 27.10.2020Pärmäkoski paljastaa: Tykkiparia säästellään olympialaisiin
  26. 01.10.2020Kestävyysurheilu.fi Wsportsmedian omistukseen
  27. 23.10.2020Ruotsin maajoukkuekin pääsi lumelle
  28. 22.10.2020Treenitorstai: Seitsemän hyvää voimaliikettä kuntohiihtäjille
  29. 19.10.2020Sami Jauhojärvi aloitti valmentajan ammattitutkinnon suorittamisen – nähdäänkö mies tulevaisuudessa maajoukkuevalmentajana?
  30. 27.09.2020Kuivisto ja Granberg SM-maastojen lyhyiden matkojen voittajat

ulvang banneri