Finntriathlon jättää talousalueelle yli kaksi miljoonaa euroa

Finntriathlon jättää talousalueelle yli kaski miljoonaa euroa. Kuva: Fitra/Kalle Kotiranta

Finntriathlon jättää talousalueelle yli kaski miljoonaa euroa. Kuva: Fitra/Kalle Kotiranta

Viikko sitten Joroisissa kilpailtu perinteinen Finntriathlon jättää talousalueelle kaksi miljoonaa euroa.

Finntriathlonissa kilpailee kolmen päivän aikana noin 1500 osallistujaa ja tapahtuman teettämän tutkimuksen mukaan jokainen kilpailija tuo mukanaan 2,7 henkilöä ja keskimääräinen viipymä talousalueella on kaksi vuorokautta. Kun lasketaan yhteen majoitusvuorokausista, ruokailuista ja muusta talousalueella käytetyistä palveluista kertyneet eurot, niin päästään laskutavasta riippumatta yli kahteen miljoonaan euroon.

Asia käy ilmi Finntriathlon Oy:n eilen julkaisemasta tiedotteesta, jossa tuodaan esiin tapahtuman lukuisia positiivisia vaikutuksia alueelle ja ihmisille.

Ruotsin suurin massahiihto Vasaloppet jättää oheistapahtumineen kolmen kunnan alueelle 252 miljoonaa kruunua . Tukholman Maraton puolestaan ruokkii yhtenä viikonloppuna Tukholman taloutta 212 miljoonalla kruunulla keskimääräisen osallistujan kuluttaessa tapahtumaviikonlopun aikana 3402 kruunua ja katsojan 2965 kruunua.

Liikunta-ala on maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvavia aloja, joten lukuisten välillisten positiivisten vaikutusten lisäksi liikunta kasvattaa merkittävissä määrin taloutta myös suoraan.

Lue Finntriathlonin tiedote täältä.


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri