Väisänen ja Somppi aurinkoisen IX Hauhon jokamiestriathlonin voittoihin

MikaSomppi_intro050811Keskiviikkona 3.8. kilpailitiin yhdeksättä kertaa Hämeenlinnassa, Hauhon kirkonkylässä jokamiestriathlonin merkeissä. Elokuun alkuun perinteisesti sijoittuva tapahtumaan oli tänä vuonna ilmoittautunut 198 kilpailijaa, mikä on arki-iltana käytävälle tapahtumalle hieno määrä.

MikaSomppi050811Mika Somppi oli miesten nopein Hauholla. Kuva: Juha VartiainenKeskiviikkona 3.8. kilpailitiin yhdeksättä kertaa Hämeenlinnassa, Hauhon kirkonkylässä jokamiestriathlonin merkeissä. Elokuun alkuun perinteisesti sijoittuva tapahtumaan oli tänä vuonna ilmoittautunut 198 kilpailijaa, mikä on arki-iltana käytävälle tapahtumalle hieno määrä. Hauhonselän rannasta starttasi poisjääntien jälkeen 171 triathlonistia. Joukossa triathlonisteja, hiihtäjiä, suunnistajia ja kuntoilijoita. Tapahtuma on valloittanut kilpailijoiden sydämet letkeällä tunnelmallaan ja hienolla reitillään. Onpa kisaa tituleerattu myös Suomen rennoimmaksi triathloniksi. Alkuvuosina järjestelyistä vastasivat Hauhon Sisun suunnistajat, mutta viimeiset kolme vuotta kilpailun järjestäjäseurana on toiminut Suur-Hollolan Suunnistajat.

Kyläkisasta kauden kohokohdaksi

- Ensimmäisellä kerralla järjestimme tapahtuman ihan vain oman seuran ja kylän väelle, mutta jo silloin osallistujia oli yli 60. Kertoo tapahtuman Hauholle kehittänyt ja kaikkina yhdeksänä vuonna kilpailunjohtajana toiminut Mikko Reitti. - Osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta ja viime vuonna jouduimme ensimmäisen kerran rajoittamaan osallistujamäärää, jotta saamme tapahtuman vietyä läpi turvallisesti ja kaikentasoisille osallistujille miellyttävästi. Moni triathlonkisoja enemmänkin kiertänyt on maininnut meidän triathlonin kuuluvan kauden kohokohtien joukkoon. Kai olemme osanneet kasvattaa kisaa sopivalla tahdilla sen leppoisasta tunnelmasta tinkimättä, kilpailunjohtaja pohtii.

- Kahtena vuonna on nyt startattu 200 metrin uintiosuudelle porrastetuin lähdöin, jotta vältyttäisiin pahimmilta ruuhkilta ja vaaratilanteilta vedessä, Reitti kertoo. Meisten nopein uinnissa oli Hämeenlinna uimaseurasta tuttu Swimshopin väreissä kisaillut Aki Helander. Uintiin, siirtymään pyörille ja varusteiden vaihtoon Helander käytti aikaa 4.22. Naisissa piikkipaikan otti heti alkumetreistä X-Tri Lahden Katja Väisänen käyttäen ensimmäiseen osaan 4.38.

Vaativa juoksureitti tarjoaa haasteita

10 kilometrin pyöräilyosuudella meisten puolella tahtipuikkoa lähti sitten heiluttamaan ennakkosuosikki Mika Somppi Joroisten Sporttiklubista. Somppi käytti pyöräilyyn aikaa 14.25, mikä kertoo melkoisesta vauhdista kauniissa maalaismaisemassa. Naisten sarjassa Väisänen kiiruhti myös pyörällä vikkelimmin, käyttäen osuuteen 15.56.

Kolmen kilometrin juosureitti kierteli kauniissä hämäläismaisemassa, sillä alkuosuus juostiin Hauhon Vanhalla Raitilla, joka pari viikkoa sitten valittiin Vuoden hämäläiseksi kyläksi. Haastetta osuuteen toivat tiukat nousut Hauhon urheilukentän maaston hiekkateillä ja pururadalla. Kymmenen minuutin alitusta juoksuosuudella voidaankin pitää todella hyvänä aikana. Miesten sarjassa tähän pystyivät kilpailun toiseksi sijoittunut Markus Välimäki, sekä loppuajoissa viidenneksi kirinyt, suunnistajille tuttu Liedon Lujan Samuli Salmenoja.

KatjaVaisanen050811Katja Väisänen hallitsi naisten kisaa. Kuva: Juha VartiainenJuoksuosuudelle kärjessä lähteneellä Mika Sompilla oli kunnia kaartaa tänä vuonna ensimmäisenä loppusuoralle kisakansan eteen. Loppuaika 29.45 on kaikkien aikojen 6. nopein. Edelle ehtivät kuitenkin vain kaksi miestä Mikko Vastaranta ja Tatu Kasurinen, jotka hallitsivat kilpailun kärkisijoja vuosina 2005-2009. Naisissa Katja Väisänen ei antanut juoksuosuudella muille mahdollisuuksia, vaikka Jenni Mattila kavensikin eroa lähes minuutilla. Väisäsen loppuaika 32.11 on rankingilla kolmanneksi paras aika.

Kovien triathlonistien takana käytiin tiiviitä kamppailuja ja Hauhon jokamiestriathlonin suolaksi onkin kehkeytynyt huippujen ja kuntoilijoiden kohtaaminen. Hauhon kirkonkylälle oli kokoontunut myös runsaasti yleisöä seuraamaan kovavauhtisia uimareita ja pyöräilijöitä sekä kannustamaan paikallisia suosikkeja.

Ensi vuonna kisataan kymmenes Hauhon jokamiestriathlon juhlavuoden tunnelmissa 1.8.2012

Kuvia ja tuloksia: www.jokamiestriathlon.tk

MYL

1. Mika Somppi Joroisten Sporttiklubi 29:35 2. Markus Välimäki Triathlon team 226 30:16 +0:41 3. Kai Söderdahl Aqua Plus 30:30 +0:55 4. Tomi Silvonen Kirkonkylän Kisa 30:51 +1:16 5. Samuli Salmenoja Liedon Luja 30:55 +1:20 6. Henri Lehtomaa Lammin Säkiä 31:01 +1:26 7. Vesa Taanila Team Hevoskuuri:fi 31:05 +1:30 8. Paavo Hiltunen Valkeakoski 31:13 +1:38 9. Harri Poutiainen BBS 31:15 +1:40 10. Marko Väisänen X-Tri Lahti 31:21 +1:46

NYL

1. Katja Väisänen X-Tri Lahti 32:11 2. Jenni Mattila Loimaan Voima 33:11 +1:00 3. Marja Rantanen Lammin Säkiä 36:42 +4:31 4. Saara Nikkari Kaunkorpi 37:23 +5:12 5. Marika Mohr Asikkalan kirkonkylä 37:53 +5:42

- Terhi Sillanpää-Reitti

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri