Kuukauden kirja: Urheilijan mieliharjoittelu

Urheilijan mieliharjoittelu -kirjasta löytyy paljon ohjattuja harjoituksia.

Urheilijan mieliharjoittelu -kirjasta löytyy paljon ohjattuja harjoituksia.

Urheilijan mieliharjoittelu on Satu Pusan ja Heikki Pusan uusi mentaalivalmennuksen opas.

Neljään osaan jaetussa kirjassa laajimman osaston muodostavat ajattelun ohjaamiseen opettavat harjoitukset. ”Se, mitä ajattelet ja miten ajattelet, on merkityksellistä. Urheilussakin mieli pelaa tähtiroolin.”

Harjoitusosiosta löytyy käytännöllisiä ja toiminnallisiakin ohjeita oman mielen hallinnan kehittämiseen. Tunteita ja ajatuksia voi oppia sulkemaan verhon tai tarvittaessa vaikka panssariseinän taakse. Kysymysten avulla opitaan eläytymään onnistumisen hetkeen ja ottamaan siitä voimia nykyhetkeen. Pusat käsittelevät myös mm. itseä ja omia arvoja koskevien uskomusten merkitystä, stressin hallintaa, tunnetilojen seuraamista, vahvistamista ja heikentämistä sekä jännityksen merkitystä ja valjastamista positiiviseksi voimaksi.

Harjoitukset on kuvattu hyvin selkeästi ja jo niitä lukiessa muodostuu vahvoja mielikuvia. Harjoituksia on 80 sivun verran ja niistä tekijät suosittelevat etsimään itselle sopivat muodot. Mentaalivalmennuksen teoriapuolta kirja ei juuri sisällä, vaan pääpaino on nimenomaan käytännön harjoituksissa.

Keskeisimpänä taitona Pusat pitävät rentoutumista, jolle on omistettu kirjan kolmas luku. Rentoutumisen merkityksen pohtimisen jälkeen kirja tarjoaa erilaisia rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia, joita voi suorittaa ohjatusti tai itsenäisesti.

Teos on suunnattu urheilijoiden ohella valmentajille, vanhemmille ja oikeastaan kaikille. Suuri osa harjoituksista sopii sellaisinaan tai on sanamuotoja muuttamalla sovellettavissa kaikille elämän alueille.

Erityisesti kirjan kaksi ensimmäistä osaa ovat nuoren urheilijan vanhemmille tärkeää tekstiä. Lukujen nimet ovat ”Urheilun viitoittama elämäntie” ja ”Onnistunut valmentautuminen”. Niissä käsitellään liikunnan riemun säilyttämistä urheilun muuttuessa tavoitteelliseksi ja vanhempien roolia urheilijan uralla. Jos ei jaksa laajemmin perehtyä nuoren urheilijan psyykkiseen puoleen, niin nämä 54 sivua ovat erinomainen ja ajatuksia herättävä tiivistelmä!

Urheilijan mieliharjoittelu -kirjan voit hankkia itsellesi Premiumsportista.

- Outi Hytönen


Kuuntele uusin Latu Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kuukauden luetuimmat

  1. 30.03.2020Anders Aukland hiihti veljensä ja kollegansa kanssa viikonloppuna 516 kilometrin lenkin – ”Huomasimme, että 500 kilometriä on pitkä matka hiihtää”
  2. 06.03.2020Dramaattinen käänne nuorten MM-viestissä: Kaksi kärkijoukkuetta hylättiin
  3. 12.03.2020Finnspring peruuntumassa, NUTS Karhunkierros siirtymässä, Jukolalla kolme vaihtoehtoa
  4. 12.03.2020Koronavirus: Vuokatti Hiihto, Ylläs-Levi ja Lapponia-hiihto peruttu
  5. 09.03.2020Suomen joukkueet maailmancupin päätökseen Pohjois-Amerikkaan
  6. 06.03.2020Ylläs-Levi matkalla osanottajaennätykseen
  7. 12.03.2020Suomalaisten maastohiihtäjien maajoukkuekausi ohi – kotimatka Kanadasta alkaa
  8. 20.03.2020Maajoukkuekuviot auki ja suksisopimus katkolla - Pärmäkoski odottaa kysymysmerkkien hälvenemistä
  9. 09.03.2020Maastohiihdon maailmancupin viimeiset startit hiihdetään Pohjois-Amerikassa – tässä ohjelma
  10. 05.03.2020Nuorten MM-hiihdoissa kolmoisvoitto Ruotsiin - paras suomalainen 31:s
  11. 06.03.2020Östbergin kausi ohi
  12. 05.03.2020Suksimurheet sotkivat suomalaisnaisten kilpailun nuorten MM-hiihdoissa - "Ei tässä voi kuin nauraa"
  13. 11.03.2020Ruotsalaishiihtäjät jäävät pois maastohiihdon maailmancupin päätösviikonlopusta
  14. 07.03.2020Frida Karlsson yllätti Therese Johaugin ja voitti Oslossa hiihtocupin 30 kilometrin kisan
  15. 18.03.2020Hiihtoliitto muokkasi SM-kisojen järjestelyvastuita: Ristijärvi saa järjestää kisat ensi talvena
  16. 29.03.2020Anita Korvan kaudesta tuli paljon odotettua haastavampi – "uhkakuvat toteutuivat"
  17. 25.03.2020Nuori urheilija, hae mukaan Swixin #inspiredbydreams -tukiohjelmaan
  18. 22.03.2020Viktor Mäenpäällä oli Vasaloppetissa vain yksi tavoite: tehdä irtiotto
  19. 13.03.2020Martin Fourcade päättää uransa: "Kiitos matkasta, aika sanoa hyvästit"
  20. 01.04.2020Ampumahiihtoliitto IBU aprillitunnelmissa: perinteinen hiihtotapa pakolliseksi normaalimatkalla
  21. 05.03.2020Norjan Amundsen voittoon nuorten MM-laduilla - Remi Lindholm paras suomalainen
  22. 05.03.2020Holmenkollenin kisat suljetaan yleisöltä
  23. 10.03.2020Norjan suurimpiin kuuluva pitkän matkan hiihto Birkebeinerrennet peruttu koronaviruksen takia
  24. 19.03.2020Ski Classics: Nygaardille toinen perättäinen kokonaisvoitto – Luusua niukasti kymppisakin ulkopuolella
  25. 10.03.202029 suomalaista mittaa tasonsa Skandinavia Cupin finaalissa
  26. 10.03.2020Ristomatti Hakola ei hiihdä sprinttejä Pohjois-Amerikassa
  27. 18.03.2020Maastohiihdon maajoukkuevalmentaja Ville Oksasella koronavirustartunta
  28. 12.03.2020Hallitus: Kaikki yli 500 ihmisen tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka
  29. 12.03.2020Koronavirus: Maailmancupin sprintti Yhdysvalloissa on peruttu
  30. 06.03.2020Yhdysvallat viestivoittoon nuorten MM-hiihdoissa - Suomi 11:s

Premiumsport.fi

ulvang banneri